Mainos

Hallitus sopuun lisäbudjetista ja ilmastostrategiasta

Hallitus esittää lisää rahaa teille ja junaradoille sekä päästökaupaan. Myös energia- ja ilmastostrategia on valmistunut.

Teiden ja junaratojen hoitoon esitetään lisää rahaa tämän vuoden kolmannessa lisätalousarviossa.

Hallitus on päättänyt, että perustienpitoon tulee lisää rahaa 12 miljoonaa euroa ja junaradoille samoin 12 miljoonaa euroa. Kioton ilmastosopimuksen mukanaan tuomaan päästökauppaan varaudutaan puolestaan 30 miljoonan euron summalla.

Teihin, ratoihin ja päästökauppaan on käytettävissä lisää rahaa, sillä valtion saamat verotulot ovat tänä vuonna kasvaneet aiemmin uskottua enemmän. Nettomääräisesti verotulot ovat kasvaneet 208 miljoonaa euroa.

Valtion velkaa maksetaan kolmannen lisätalousarvion esityksen mukaan pois 164 miljoonalla eurolla. Esitys on määrä antaa eduskunnalle phuomenna.

Energia- ja ilmastostrategia hyväksytty

Hallitus hyväksyi tänään myös uuden energia- ja ilmastostrategian. Hallitus panostaa selontekonsa mukaan uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon, energiansäästöön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Lisäksi valtio hankkii päästöoikeuksia keventääkseen ilmastotavoitteiden saavuttamisesta aiheutuvaa rasitusta.

Hallituksen selonteon mukaan Suomi saavuttaa kasvihuonekaasujen päästötavoitteensa Kioton sitoumuskaudella 2008-2012 toimilla, joita kaavaillaan energia- ja ilmastostrategiassa. Ilman näitä toimia hiilidioksidipäästöt ylittävät päästötavoitteen noin 11 miljoonalla tonnilla vuodessa.

Päästökauppasektorilla toimivien yritysten on hankittava sopimuskaudella 8 miljoonaa tonnia päästöoikeuksia vuodessa. Päästökauppa nostaa selonteon mukaan tuntuvasti sähkön hintaa ja aiheuttaa merkittäviä kansataloudellisia kustannuksia.

Energian kulutus ja päästöt kasvavat

Suomen energiankulutus kasvaa parin lähivuosikymmenen aikana noin prosentin vuodessa. Sähkönkulutus kasvaa hallituksen julkistaman energia- ja ilmastostrategian mukaan koko energiankulutusta nopeammin eli keskimäärin 1,2 prosenttia vuodessa.

Sähkönkulutus nousee selonteon mukaan nykykehityksellä 107,9 terawattituntiin vuonna 2025. Toissa vuonna Suomessa kulutettiin sähköä 85,2 terawattituntia. Sähkönkulutus kasvaa näin arviolta vajaat 27 prosenttia nykytasolta.

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt laskevat vuosikymmenen lopulla uuden ydinvoimalan tullessa käyttöön, mutta kääntyvät sen jälkeen uudelleen nousuun. Päästöt kohoavat vuonna 2025 toissa vuoden tasolle eli 85,4 miljoonaan tonniin. Ne ylittävät Kioton sopimuksen vertailuvuoden 1990 päästötason noin 15 miljoonalla tonnilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.