Mainos

Hallitus sopuun matalapalkkatuesta

Hallitus aikoo tukea yli 54 -vuotiaiden matalapalkkaisten työntekijöiden työllistämistä työnantajamaksujen alennuksilla. Tukeen varataan 100 miljoonaa euroa. Lisätukea on luvassa myös nuorten työllistämiseen ja kotitalouksien ostamaan hoivatyöhön.

SDP:n ja keskustan pitkä kiista matalapalkkatyön tukemisesta saatiin vihdoin tänään ratkaistua.

Ratkaisu on sovellutus niin kutsutusta Holm-Vihriälän mallista. Yli 54-vuotiaita pienipalkkaisia töitä tuetaan porrastetulla työnantajamaksujen alennuksella. Tuki kohdistuu tuhannen ja kahdentuhannen euron kuukausipalkkojen väliin. Tonnin palkassa tuen osuus voi olla jopa parisataa euroa eli huomattavan paljon. Osa-aikatyöhön tukea ei kuitenkaan saisi.

Tuen tarkoitus on parantaa työllisyytta huonosti tuottavilla aloilla. Samalla tulee testattua myös osin kiistellyn tukimallin toimivuus.

Matalapalkkatyön lisäksi hallitus aikoo tukea myös nuorten työllistämistä ja kotitalouksien ostamaa hoivatyötä. Tukiin on varattu yhteensä 150 miljoonaa euroa.

Nuoria on tarkoitus työllistää muun muassa tukitöillä ja oppisopimuksilla. Kohteena ovat erityisesti opinnoista ja työstä syrjäytyneet nuoret.

Hoivatyön ostamista hallitus tukee korottamalla kotitalousvähennyksen määrän kaksinkertaiseksi. Korotus koskee vain hoivatyötä, joten esimerkiksi remonttivähennys pysyy ennallaan.

Lopullisesti tukipaketin yksityiskohdat hiotaan vasta syksyn budjettiriihessä, mutta periaattesopu asiasta on nyt siis olemassa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 01.06.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.