Mainos

Aukiolojen vapautuminen huolettaa: "Miten ihmiset pääsevät kauppoihin töihin?"

Aukiolojen vapauttaminen hyödyttäisi isoja yrityksiä, mutta pienet liikkeet kärsisivät, sanoo Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön asiamies Tuomas Santasalo.

Tiistaina lausuntokierrokselle lähti hallituksen esitys, jossa ehdotetaan vähittäiskauppojen, kampaamo- ja parturiliikkeiden aukiolosta annetun lain kumoamista. Jos hallituksen esitys toteutuu, liikkeet saavat olla auki silloin, kun ne itse haluavat.

– Pienet kaupat menettäisivät markkinahyötynsä, kun kilpailu avataan isoille kaupoille. Myös pienet erikoisliikkeet kärsivät, sillä niillä ei ole samalla tavalla mahdollisuutta pitää oviaan auki kuin isoilla marketeilla, Santasalo sanoo.  

Pienet ruokakaupat saavat jo nyt olla auki lähes vapaasti

  • Alle 400 neliömetrin kokoiset päivittäistavarakaupat saavat olla auki maanantaista lauantaihin vapaasti.   
  • Ne saavat olla vapaasti auki myös sunnuntaisin, juhlapäiviä lukuun ottamatta
  • Muut vähittäiskaupat saavat olla auki maanantaista perjantaihin 7-21, lauantaina 7-18 ja sunnuntaina 12-18, juhlapäiviä lukuun ottamatta.  
  • Vähittäiskaupat saavat olla auki sunnuntaisin isänpäivän ja jouluaaton välisenä aikana 12-21.   
  • Parturi- ja kampaamoliikkeitä koskevat samat rajoitukset kuin vähittäiskauppoja.   
  • Vähittäiskauppaa, partureita ja kampaamoita ei saa pitää auki kirkollisina juhlapäivinä, vapunpäivänä, äitienpäivänä, isänpäivänä eikä itsenäisyyspäivänä.  
  • Aluehallintovirasto voi poikkeusluvalla sallia aukiolon myös juhlapyhinä, esimerkiksi matkailun tai yleisötapahtuman takia.


Ehdotuksen pohjana on hallitusohjelma, jossa todetaan että osana sääntelyn purkua kauppojen aukioloa vapautetaan.  

Miten muu yhteiskunta sopeutuu?  

Uudistuksella on tarkoitus parantaa perinteisten kauppojen kilpailuasemia verkkokauppaan nähden. Lausuntokierrokselle lähteneessä luonnoksessa arvioidaan, että muutos parantaisi myös työllisyyttä. Kaupan liitossa ehdotukseen suhtaudutaan myönteisesti.

– Tässä taloustilanteessa se antaa kaupalle lisää mahdollisuuksia työllistää ja luoda kasvua. Verkkokauppa on auki joka päivä ympäri vuorokauden, joten fyysisen kaupan aukioloa ei ole syytä säännellä, sanoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.

Ehdotuksessa arvellaan myös, että muutoksella on kaupoille ja kampaamoille myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Palvelualojen ammattiliiton (PAM) puheenjohtaja Ann Selin ja Santasalo suhtautuvat väitteeseen kriittisesti.  

– Koko ajan auki olevat kaupat tarvitsevat lisää siivousta ja vartiointia. Myyntiin aukiolojen vapautuminen ei välttämättä juuri vaikuta, joten tämä voi lisätä menoja mutta ei myyntiä, Selin sanoo.   

"Tuntuu aika dramaattiselta"

Selin sanoo esityksen olleen muutoinkin yllätys, ja sanoo PAMin pitävän nykyistä lakia pääosin hyvänä.   

– Nykyiset ongelmat koskevat arkipyhiä. Tuntuu aika dramaattiselta muutokselta, että kaikki vapautetaan yhden ongelman takia, Selin sanoo.   

Selin on myös huolissaan siitä, miten kauppojen aukiolojen vapauttaminen vaikuttaa muuhun yhteiskuntaan ja työvuorojen suunnitteluun.  

– Kauppa on kuitenkin suuri työllistäjä. Hallituksen täytyy miettiä, miten joukkoliikenne ja päivähoito järjestetään, jotta ihmiset pääsevät kauppoihin töihin, Selin sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.