Mainos

Hallitus taipuu korvaamaan pohjaosan tuplaleikkauksen

Hallitus ei ryhdy vastustamaan, jos eduskunta päättää korvata kansaneläkkeen pohjaosan ns. kaksinkertaisen leikkauksen. Pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti tänään eduskunnan kyselytunnilla, että jos eduskunnassa on tahtoa korjata asiaa, hallitus toimii sen perusteella.

-Hallitus tekee omat lisäselvityksensä ja toimii eduskunnan toiveiden mukaisesti, Lipponen sanoi.

Hallituksen vaihtoehdot jäivät vähäisiksi sen jälkeen, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat olivat tiistaina sopineet, että hyvitys hoidetaan ja asiasta päätetään ennen ensi vuoden budjetin hyväksymistä.

Elokuun budjettiriihessä hallitus torjui vielä vaatimukset asian korjaamisesta. Pääministeri ilmoitti tuolloin, että hallituksen osalta asia on loppuunkäsitelty ja eläkeläisten asemaa pyritään korjaamaan muilla tavoin.

Yhtä haluton hallitus oli korjauksiin kolme viikkoa sitten, kun oppositio hiillosti sitä asialla eduskunnan kyselytunnilla. Eduskunnan hallitusrintaman tuore sopimus antoi keskustan ryhmäjohtajalle Mauri Pekkariselle aiheen tivata asiaa uudelleen hallitukselta.

Pekkarisen mukaan keskustalla on välikysymys asiasta valmiina sitä varten, jos korjausta ei olisi luvassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.