Mainos

Hallitus terävöittämässä työnjakoaan

Pääministerin valta on kasvamassa entisestään uusien suunnitelmien myötä.

Uuden hallituksen on määrä terävöittää nimenomaan poliittista ohjausta Suomen asioiden hoidossa. Se merkitsee, että pääministerin asema yhä korostuu ja hallituksen sisällä ministerien pitää pystyä uudenlaiseen ajattelutapaan ilman että kukin vahtii vain oman ministeriönsä etuja. Virkamiehillä on valmiina esitys siitä, minkälainen remontti ministerien työnjakoon tarvitaan.

Hallitusneuvotteluissa pitäisi määritettämän kolmesta viiteen korkealle tähtäävää asiakokonaisuutta eli politiikkaohjelmaa. Niiden nimeämisen virkakunta jättää poliitikoille.

Ohjelmien ylijohtajana on pääministeri - kansliansa avustuksella. Kunkin ohjelman pomona on vastuuministeri ja hänelle annetaan valtuus liikuskella myös muiden ministerien toimialoilla.

Poliitikkojen työrukkaseksi palkataan ohjelmajohtaja. Hän voi sitten käyttää virkamiehiä mistä tahansa ministeriöstä. Hallituspolitiikan komentokeskus on valtioneuvoston kanslia.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 01.04.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.