Mainos

Hallitus: Vanhan auton romuttamisesta alennus uuteen autoon

Hallitus esittää kokeilua, jossa uuden auton ostaja saisi palkkion vanhan autonsa romuttamisesta.

Esityksen mukaan uuden, vähäpäästöisen henkilöauton ostajalle maksettaisiin palkkio hänen omistamansa, vähintään 10 vuotta vanhan auton romuttamisesta. Vanhan auton ei tarvitse olla liikennekelpoinen tai katsastettu.

Palkkio olisi alennus uuden auton hinnasta. Valtio osallistuisi palkkioon 1000 eurolla. Lisäksi hallitus toivoo, että autoala lähtee kokeiluun mukaan vapaaehtoisella panoksella.

Tavoitteena on edistää autokannan uusiutumista, vähentää päästöjä, parantaa liiketurvallisuutta sekä lisätä virallisiin kierrätyspisteisiin vietävien autojen määrää.

Kokeilun on määrä alkaa ensi vuoden heinäkuussa ja kestää puoli vuotta. Valtion talousarvioon varataan kolmen miljoonan euron määräraha sitä varten.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.