Mainos

Hallituskolmikko kehui kilpaa joukkuehenkeään: Nyt on uudenlainen tapa tehdä

Hallitusneuvotteluja on jatkettu tänään aamusta alkaen. Hallitusneuvotteluista on päätetty pitää päivittäin tiedotustilaisuus.

Tiedotustilaisuudessa olivat läsnä hallituksen muodostaja Juha Sipilä (kesk) sekä kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Kaikki kehuivat yhteistä tekemistä ensimmäisen päivän jälkeen.

– Tänään on opeteltu uudenlaista tapaa toimia ja rakentaa luottamusta. Ainakin minulta jo unohtui, kuka on missäkin puolueessa, nyt on harjoiteltu hallituspuolueessa olemista, Sipilä sanoi.

Ensimmäistä kertaa hallituksessa oleva Soini oli myös innostunut ensimmäisestä neuvottelupäivästä.

– Mukavaa hommaa ensikertalaiselle, mennään asia kerrallaan johdetusti. Tämä on hyvää johtamista. Vaikka en ole insinööri, niin olen oppinut näitä prosessikaavioita lukemaan.

Kokoomuksen Stubb kehui myös Sipilän johtamia neuvotteluita erilaisiksi ja mielekkäiksi

– Nyt on ihan oikeasti uusi tapa tehdä. Me mietimme yhdessä, visioimme, katsomme uhkakuvia. Ja tällä aikaa kun olemme täällä lehdistötilaisuudessa, niin neuvotteluporukat miettivät yhteistä visiota tälle hallitukselle.

Hallitusneuvottelijat ovat luottavaisia neuvotteluiden suhteen.

– Meillä on eri näkemyksiä, olemmehan me Alexin (Stubb) kanssa persooninakin erilaisia. Mutta olemme päättäneet, että tämä tehtävä viedään päätökseen, ja nyt yksi sun toinenkin meistä joutuu vähän tarkistamaan kantaansa, jotta muodostamme yhteisen käsityksen. 

Työryhmät ahkeroivat: "Emme kyttää ovenraossa"

Kun Sipilä, Stubb ja Soini keskittyvät tänään strategiatyöhön, tekevät työryhmät töitä muiden asioiden parissa. Tänään on jo käsitelty EU- ja maahanmuuttoasioita erillisissä työryhmissä. Niiden lisäksi illalla kokoontuu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä työryhmä. 

Kolmikko kiitteli työryhmien toimintaa. Sipilän mukaan he ovat kuitenkin ryhmien käytettävissä, mikäli niiden sisällä syntyy ristiriitoja.

– Olemme koko ajan käytettävissä, katsotaan sitten minkälaista apua siellä tarvitaan. Jos on ristiriitatilanne, tulemme apuun. 

– Tää on hyvin johdettua, ei meitä ole tuolta käyty etsimässä, emmekä myöskään ole olleet ryhmien ovenraossa kyttäämässä, Soini sanoo. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.