Mainos

Hallitusneuvottelujen ytimenä talous ja palvelut

Ennakkoon on arvioitu, että puolueiden suuruussuhteet aiheuttavat paineita ministerisalkkujen lisäämiseen. Sopu Vanhasen kakkoshallituksesta syntynee viimeistään sunnuntaina.

Uuden hallituksen muodostajaksi tähtäävä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää huomenna alkavien hallitusneuvottelujen keskeisinä kohtina talouteen, ilmastonmuutoksen torjumiseen ja julkisten palvelujen turvaamiseen liittyviä kysymyksiä. Huomiota on hänen mukaansa kiinnitettävä myös suomalaisen työn menestymiseen ja kilpailukykyyn maailmalla.

Keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n yhteishallituksen kokoaminen alkaa aamupäivällä Säätytalolla katsauksilla, jotka koskevat talousodotuksia ja yleistä tulevaisuuden hahmottelua. Näkemyksiään esittävät valtiosihteeri Raimo Sailas, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja Sitran yliasiamies Esko Aho.

Hallitusohjelmaa hahmotellaan kaikkiaan kuudessa työryhmässä ja pääneuvottelijoista koostuvassa johtoryhmässä. Työ alkaa niissä yleiskeskustelulla. Asiantuntijoiden kuuleminen pääsee täyteen vauhtiin vasta ylihuomenna torstaina.

Työryhmien aihealueina ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kunta- ja aluepolitiikka, talous ja työllisyys, osaamisen vahvistaminen, perusturva ja palvelut sekä energia- ja ilmastopolitiikka.

Aikataulussa on varauduttu siihen, että ohjelmaa ja ministerinpaikkojen jakoa puolueiden kesken hiotaan sunnuntai-iltaan saakka. Puolueet pääsevät siten valitsemaan salkkujen haltijoita maanantaina.

Vanhasen mukaan salkkuja ei tarvitse olla 18, kuten nykyisessä hallituksessa. Hän arvioi, että valtioneuvoston päätöksenteko toimisi yhtä hyvin suuremmalla tai pienemmälläkin joukolla.

Tasa-arvovaatimus voi lisätä salkkumäärää

Yksi varma muutos on tiedossa. Valtioneuvoston kansliaan tulee ministeri, jonka vastuulla on valtionyhtiöiden omistajaohjaus. Tehtävän haltijalla on todennäköisesti päätehtävä jossain muussa ministeriössä. Eriyttämisellä halutaan varmistaa, ettei valtion ison pörssiomistuksen hoitoon liity mitään jääviyden riskiä.

Tulevan hallituksen muodostajan "kaino toive" on, että nais- ja miesministereitä valittaisiin yhtä paljon. Sen jokainen puolue päättää kuitenkin itse.

Ennakkoon on laskeskeltu, että puolueiden suuruussuhteet lataavat paineita salkkujen määrän lisäämiseen, jos jokaisen puolueen pitäisi saada parillinen ministerimäärä.

Vanhanen pitää tärkeänä, että koko vaalikauden menoille pannaan myös tällä kertaa katto ja siitä pidetään uskottavasti kiinni. Kaikkea kehyksiin tulevaa liikkumatilaa ei kuitenkaan tarvitse jakaa hallitusneuvotteluissa. Myös tulevalle politiikalle pitää jättää sijaa.

Ilmastomuutoksen torjumisen kannalta on alkanut nelivuotiskausi Vanhasen mielestä merkittävä. Kasvihuonepäästöjä pitää vähentää korvaamalla öljyn ja hiilen polttoa muilla polttoaineilla. Alustavia päätöksiä tarvitaan pikaisesti, jotta selkeät vaikutukset saadaan näkyviin vuoteen 2020 mennessä.

Ruoan arvonlisävero hiertänee välejä

Hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden eduskuntaryhmät pohjustivat tulevaa koitosta tänään omissa kokouksissaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen arveli, että kysymys elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksesta ei varmastikaan ole hallitusneuvottelujen helpoimpia. Keskusta haluaa edelleen alennusta, kun taas kokoomus käyttäisi rajallisen veronalennusvaran pikemminkin työn verotuksen keventämiseen.

- Totesimme, että sen (alv-alennus) hinta on erittäin kova, Katainen kertoi kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Katainen ennakoi, että verot yleensäkin ja muut talouskysymykset ovat hallitusneuvottelujen vaikeimpia asioita. Kansanedustajat muistuttivat puolueen hallitusneuvottelijoille, että hallitusohjelmaan on saatava jonkinlainen kirjaus naisten ja miesten palkkatasa-arvon edistämisestä.

- Tiedämme, että tämä ns. tasa-arvotupo on hyvin hankala, koska siinä palkansaajajärjestöt ovat hyvin keskeisessä roolissa.

Kataisen mukaan kokoomus haluaa sopia ohjelmaneuvotteluissa lisäksi muun muassa opintotuen parantamisesta, perintöverotuksen uudistamisesta ja eläkkeensaajien verotuksen alentamisesta.

Kokoomus edellyttää, että ohjelmaneuvotteluissa saadaan selvyys etukäteen tiedossa olevista kiistakysymyksistä. Katainen ei suostunut yksilöimään näköpiirissä olevia kiista-aiheita, mutta totesi niiden liittyvän energiaratkaisuihin. Vihreiden kanssa hän ei kuitenkaan odottanut isompia vaikeuksia neuvotteluissa.

- Tiedossa on asioita, joista vihreät ovat eri mieltä, mutta ymmärtääkseni he ovat olleet suhteellisen joustavia ja ovat sitoutuneita yhteistyöhön.

Kataisen mielestä ydinvoiman lisärakentaminen pitää tavalla tai toisella kirjata hallitusohjelmaan.

Vihreät jatkoivat pidättyväistä kommentointilinjaansa. Ajatuksena lienee, että vähiin puheisiin mahtuu vain vähän vihreiden asemia mahdollisesti heikentäviä lausuntoja.

Ryhmänjohtaja Heidi Hautala tyytyi toteamaan, että vihreät odottavat kaikkien puolueiden saavan tasavertaisen kohtelun neuvotteluissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.