Mainos

Hallituspeli kovenee - kokoomus ja SDP kilpailevat pääministerin paikasta

Hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok) pääministeritie saattaa katketa huomenna, jos vihreät tai keskusta torjuvat tarjotun hallitusyhteistyön. Molempien puolueiden pitäisi lähteä mukaan hallitusneuvotteluihin, jotta hallituksella olisi eduskunnan enemmistön tuki.

Samaan aikaan keskiviikkona hallitusneuvotteluista pudonnut SDP on tehnyt kulisseissa hartiavoimin töitä päästäkseen pääministeripuolueeksi. Kovaa poliittista peliä on käyty koko viikonlopun ajan: puhelimet ovat viikonloppuna soineet ristiin rastiin, kun ehtoja, toiveita ja vaihtoehtoja on vertailtu puolueiden kesken.

Kataisen lisäksi puhelintaan ovat käyttäneet demarit Eero Heinäluoman johdolla. SDP yrittää kaikin keinoin romuttaa kokoomuksen hallituskuviot, jolloin pääministeriehdokkaaksi nousisi oman puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen. SDP yrittää houkutella mukaansa keskustaa ja vasemmistoliittoa sekä ainakin osaa pienemmistä puolueista.

Hallituspelin musta hevonen on perussuomalaiset, jos joko Katainen tai Heinäluoma onnistuvat keksimään keinon sovittaa EU-tukijärjestelmiä vastustava puolue hallitukseen. Jos tällainen keino löytyisi, hallituksesta putoaisivat ainakin vihreät.

Perussuomalaisten vaalivoiton takia hallitusneuvottelut ovat olleet hyvin vaikeat, ja äänestäjien voikin olla vaikea ymmärtää neuvottelujen lopputulosta - sitten kun se valmistuu. Nyt näyttää siltä, että hallituksessa jatkavat kaikki entiset puolueet vain kristillisdemokraateilla täydennettynä. Vaihtoehtona on SDP:n johtama hävinneiden hallitus, jolloin oppositioon jäisivät sekä Suomen suurin puolue kokoomus että vaalien suurin voittaja eli perussuomalaiset.

Katso Vesa Kallionpään juttu (Seitsemän uutiset 5.6.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.