Mainos

Hallitustunnusteluissa tärkeät päivät – aikataulusta lisätietoa aamulla

Hallitustunnusteluissa on käsillä ratkaisevat päivät. MTV:n vaaliasiantuntija, professori Kimmo Grönlund sanoo, että hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) pitää nyt pystyä löytämään hallitukselle peruspohja, jonka hän uskoo kestävän.

Keskustan mukaan Sipilä on viikonlopun aikana käynyt läpi puolueiden vastaukset ja valmistellut lisäkysymyksiä puolueille jatkoneuvotteluja varten. Myös yhteiskuntasopimukseen liittyviä neuvotteluja on käyty viikonlopun aikana. Sipilä tiedottaa hallitus- ja yhteiskuntasopimusneuvottelujen aikatauluista jälleen huomenaamulla.

Hallitustunnustelija Juha Sipilän tavoitteena on ollut tavata eduskuntaryhmien ja puolueiden johtajat ensi viikon tiistaina ja kertoa hallituspohja keskiviikkona tai torstaina.

Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund sanoo, että Sipilän pitää nyt löytää kestävä pohja hallitukselle.

– Tärkeintä on se, että Sipilä pystyy muodostamaan peruspohjan, jonka hän uskoo kestävän koko kauden. Sen peruspohjan pitää olla yhteneväinen keskeisten kysymysten suhteen. Erityisesti Eurooppaa-politiikassa ei ole varaa olla erilaista linjaa ja ristiriitaa hallituksen sisällä, sanoo Grönlund MTV Uutisille.

Julkisten vastausten perusteella Sipilän ja toiseksi suurimman puolueen perussuomalaisten linjat olivat kaukana toisistaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.