Mainos

Hallitustunnustelut käyntiin virallisesti tiistaina

Hallitustunnustelut pääsevät käyntiin virallisesti tiistaina, kun eduskuntaryhmät nimeävät hallitustunnustelijan.

Eduskuntaryhmät sopivat aikataulusta alkuillasta pitämässään yhteiskokouksessa.  

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kertoo, että hallitustunnustelija antaa heti tiistaina kysymyksensä, joihin puolueilta odotetaan vastausta. Puolueiden on määrä jättää vastauksensa vappuaattona.  

Hallitustunnustelijaksi nousee suurimman puolueen eli keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.