Mainos

Hallitusvalta vaihtui

Tasavallan presidentti on vapauttanut vanhan hallituksen jäsenet tehtävistään ja nimittänyt Anneli Jäätteenmäen uudeksi pääministeriksi. Jäätteenmäki lupasi, että hänen johtamaansa uutta hallitusta tullaan johtamaan erilaisella kulttuurilla kuin mihin on totuttu.

Suomi on saanut uuden hallituksen. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on nimittänyt keskustan Anneli Jäätteenmäen uudeksi pääministeriksi ja muut ministerit tehtäviinsä. Vanhan hallituksen jäsenet Halonen on vapauttanut valtioneuvoston jäsenyydestä.

Tässä yhteydessä Paula Lehtomäen ministerinimike täsmentyi ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi.

Jäätteenmäki lupasi, että hänen johtamaansa uutta hallitusta tullaan johtamaan erilaisella kulttuurilla kuin mihin on totuttu. Jäätteenmäen mukaan uuden hallituksen työskentely perustuu hyvään yhteistyöhön ja siihen, että päätökset tehdään keskustelujen kautta. Jäätteenmäen johtama keskustan, SDP:n ja RKP:n edustajista koostuva ministeristö on Suomen historian 68. hallitus.

Presidentin esittelyn jälkeen pidetyssä valtioneuvoston järjestäytymisistunnossa päätettiin muodollisesti hallituksen keskeisistä perusasioista. Näitä ovat muun muassa ministerivaliokuntien kokoonpanot ja eri ministereiden vastuualueet. Ohjelmassa olivat myös virka- ja tuomarinvalan vannomiset.

Valtioneuvoston järjestäytymisistuntojen jälkeen vanha hallitus ja uusi hallitus kävivät tervehdyskäynnillä tasavallan presidentin luona.

Ministereiden työnjakoon ei suuria muutoksia


Jäätteenmäen johtaman hallituksen 18 ministerin tehtävät ja työnjako eivät juuri poikkea aiemmasta käytännöstä. Valtioneuvoston vahvistaman tehtäväjaon mukaan pääministerille kuuluvista EU-asioista osa jää Paula Lehtomäen hoidettaviksi. Näitä ovat hallituksen EU-sihteeristölle kuuluvat asiat. Päätyökseen Lehtomäki käsittelee kauppapolitiikkaa, kehitysyhteistyötä ja lähialueyhteistyötä koskevat kysymykset. Muilta osin ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvista asioista vastaa ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja.

Ulkoministeriössä pohjoismaisen yhteistyön sihteeristölle kuuluvista asioista vastaa ympäristöministeri Jan-Erik Enestam. Asuntoasiat on siirretty ympäristöministeriöstä alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen käsittelyyn. Sisäasiainministeriössä Manninen käsittelee kuntaosastolle sekä alueiden ja hallinnon kehittämisosastolle kuuluvat kysymykset.

Sisäasiainministeri Kari Rajamäki vastaa muista sisäasiainministeriön toimialaan kuuluvista asioista. Pääministerin sijaisena toimivan valtiovarainministeri Antti Kalliomäen ja toisen valtiovarainministerin Ulla-Maj Wideroosin välinen työnjako toteutetaan siten, että Wideroos käsittelee hallinnon kehittämisosastolle ja rahoitusmarkkinaosastolle kuuluvat asiat. Kansainvälisistä rahoituslaitoksista hänelle kuuluvat Euroopan investointipankki ja pohjoismaiset investointipankit.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen hoitaa kauppa- ja teollisuusministeriön toimialaan kuuluvat asiat lukuunottamatta markkinaosaston ulkomaankaupparyhmää, joka kuuluu ulkomaankauppa- ja kehitysministerille. Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre käsittelee vakuutusosastolle, työsuojeluosastolle ja talous- ja suunnitteluosastolle kuuluvat asiat sekä hallinto-osastolle kuuluvat asiat siltä osin, kuin ne eivät kuulu ministeri Liisa Hyssälälle. Lisäksi hänelle kuuluvat lääkehuoltoa käsittelevät asiat.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä käsittelee perhe- ja sosiaaliosastolle sekä terveysosastolle kuuluvat asiat. Kumpikin ministeri käsittelee toimialaansa kuuluvat kansainväliset asiat sekä virkanimitys- ja henkilöstöasiat. Samoin kumpikin heistä johtaa oman toimialansa taloussuunnittelua ja talousarvioiden ja muiden yhteisten asioiden valmistelua.

Myös opetusministeriön kahden ministerin tehtäväjako pysyy pääosin entisellään. Kulttuuriministeri Tanja Karpela käsittelee ministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osastolle, hallintoyksikölle, talousyksikölle, kansainvälisten asiain sihteeristölle ja tietopalveluyksikölle kuuluvat asiat. Hänen vastuullaan ovat myös koulutus- ja tiedepolitiikan osastolle kuuluvat opintotukiasiat ja kansainvälisen henkilövaihdon keskusta koskevat asiat.

Opetusministeri Tuula Haatainen vastaa muista opetusministeriön toimialaan kuuluvista asioista. Kukin ministeri käsittelee toimialaansa kuuluvat kansainväliset asiat sekä virkanimitys- ja henkilöstöasiat. Samoin kukin ministeri johtaa taloussuunnittelua ja talousarvioiden ja muiden yhteisten asioiden valmistelua omalla toimialallansa.

Risto Volanen valtiosihteeriksi

Uusi valtioneuvosto nimitti istunnossaan ennakkotietojen mukaisesti valtioneuvoston kanslian uudeksi valtiosihteeriksi yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volasen. Hän on perhetynyt etenkin EU:n maatalouskysymyksiin.

Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri on kansliapäälliköistä ainoa poliittinen virkamies. Viran haltija vaihtuu pääministerin mukana. Edellinen valtiosihteeri Rauno Saari siirtyy heinäkuussa Länsi-Suomen läänin maaherraksi.

(Seitsemän uutiset 17.04.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.