Mainos

Halme palasi Eduskuntaan

Kansanedustaja Tony Halme palasi tänään sairaslomaltaan ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Halme osallistui puolustusvaliokunnan kokoukseen.

Tony Halme ollessaan eduskuntaehdokkaana

Kesän kohutuin kansanedustaja palasi tänään sairaalan ruuista eduskunnan kuppilan ruokapatojen ääreen.

Tony Halme saa syödä vielä pyttipannun poikineen ennen kuin hän on samoissa mitoissa kuin kesälomille jäädessään. Paino oli tippunut kaksikymmentä kiloa.

Halmetta pidettiin viikkotolkulla tajuttomana sen jälkeen, kun hänet kiidätettiin heinäkuisen ampumavälikohtauksen jälkeen sairaalaan. Huhut kansanedustajan terveydestä olivat villejä.

"Tiedän mitä tapahtui"

Halmetta epäillään muun muassa vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta, mutta perjantain poliisikuulusteluihin hän sanoo menevänsä rauhallisin mielin.

- Itsehän olin paikan päällä. Tiesin mitä tapahtuu, että ei mulla mitään ongelmia siinä. Poliisikuulustelut tulee perjantaina ja sinne mennään sanomaan miten asiat on. Antaa poliisien pähkäillä omia asioitaan. Minä kuitenkin olin paikan päällä ja tiedän mitä tapahtui, että ei mitään pahempaa, tästä jatketaan tekemisiä.

Koetteko että se on ristiriidassa kansanedustajan työnne kanssa?

- Ei missään nimessä. Enhän minä tehnyt kenellekään muulle mitään pahaa kuin itselleni.

Eduskunnassa Halme ei vielä tänään osallistunut täysistuntoon.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.09.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.