Mainos

Halonen ärtyi Häkämiehen Nato-puheista

Presidentti Tarja Halonen on ärtynyt siitä että puolustusministeri Jyri Häkämies tyrkyttää Nato-jäsenyyttä myös naapurimaa Ruotsille.

Hampurissa puhuneen Halosen mukaan turvallisuusratkaisut ovat jokaisen maan oma asia.

Halonen korosti Saksan-vierailullaan, että Häkämies on esittänyt Nato-kysymyksessä vain oman henkilökohtaisen mielipiteensä.

Ruotsi ehdottanut samaa jo aiemmin

Myös Ruotsissa on viljelty ajatusta yhtäaikaisesta Nato-jäsenyydestä Suomen kanssa.

Häkämiehen ruotsalaiskollega, puolustusministeri Sten Tolgfors arvioi Svenska Dagblaldetin kolumnissaan viime helmikuussa, että Ruotsin Nato-jäsenyys on luonnollista kehitystä - mutta vain, jos Suomikin liittyy Natoon.

Kaksi muuta ehtoa olivat Tolgforsin kolumnissa Ruotsin poliitikkojen yksimielisyys ja kansan tuki. Tuolloin Tolgfors arvioi, että Suomi on valmis jäsenyyspäätökseen 2013 ja todennäköinen liittymisvuosi olisi 2015.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.