Mainos

Halonen: Epäsolidaarinen ei voi olla, Afganistan saatettava itsenäisyyteen

Suomi kotiuttaa joka neljännen Afganistanissa palvelleen suomalaissotilaan ensi vuoden aikana.

Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päättivät asiasta aamulla.

- Päätös syntyi yksimielisesti ja nopeasti, kertoo tasavallan presidentti Tarja Halonen.

- Afganistanin uusi itsenäisyys, se tulee saattaen. Vuosi 2014 on yksi aikaraja, jolloin afgaanien on määrä kantaa itse vastuu maansa turvallisuudesta. Mutta jos tilanne Afganistanissa kärjistyy, on mietittävä miten heidän omaa vastuutaan voidaan kansainvälisesti tukea. Muutoinhan tämä olisi epäsolidaarinen ele maan hallinnon rakentajille, jos vain kertoisimme että työmme päättyy kertaheitolla, jatkaa Halonen.

Presidentti Halosen mukaan Suomi tukee Afganistania jo nykyisin varsin merkittävästi muun muassa suoralla valtionavulla, mutta jatkossa Suomen antama tuki saattaa suuntautua yhä enemmän sotilaiden koulutukseen.

- Me suhtaudumme sinänsä myönteisesti koulutustoimintaan, mutta kuinka paljon, missä ja mitkä ovat meidän keskinäiset resurssivastuumme, niin se jää nähtäväksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.