Mainos

Halonen: Ihmisoikeuksia ei saa unohtaa

Ulkoministeri Tarja Halosen mukaan ihmisoikeuksia ja Geneven pakolaissopimusta ei pidä unohtaa, kun Euroopan unionille ollaan laatimassa yhteistä pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Halonen puhu tänään EU:n erityishuippukokouksen yhteydessä järjestetyssä kansalaisjärjestöjen tapaamisessa. Tapaamisessa Haloselle luovutettiin Euroopan pakolaisjärjestöjen yhteistyöjärjestön Ecren vetoomus.

Halosen mukaan Tampereen kokouksessa mielipiteet ovat aika tasan niiden kesken, jotka kannattavat tiukempaa turvallisuutta pakolaispolitiikassa ja niiden, jotka tukevat ihmisoikeuksia kunnioittavaa pakolaispolitiikkaa. Ihmisoikeudet on muistettava myös pakolaisten lähtömaassa, sillä muuten muodostuu tavallaan käytävä epäoikeudenmukaisuudesta oikeudenmukaisuuteen. Tämän vuoksi EU:n yhteisen pakolaispolitiikan laatimiseen on yhdistettävä voimakas taistelu ihmisoikeuksien puolesta, hän muistutti.

Suomi tukee puheenjohtajamaana ajatusta EU:n yhteisestä rahastosta, jolla voitaisiin rahoittaa pakolaisten sijoittamista ja suojelua. Tämä ei kuitenkaan saisi olla ainoa keino, mutta se voisi toimia sellaisessa tilanteessa kuin oli Kosovossa, Halonen tähdensi. Kosovon tapauksessa pakolaiset jakautuivat muutamaan naapurimaahan, joiden taloudelliset resurssit eivät kestäneet äkillistä pakolaisvirtaa.

Ecren järjestämässä rinnakkaistapahtumassa ministeri Haloselle luovutettiin eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen yhteinen vetoomus. Järjestön pääsihteerin Peer Baneken mukaan Tampereen erityishuippukokous on merkittävä, sillä siellä tehdyillä päätöksillä on seurauksia koko maailman mittakaavassa. Ecren vetoomuksessa EU-johtajia kehotettiin sitoutumaan jatkossakin Geneven pakolaissopimuksen noudattamiseen. Lisäksi EU:n tulisi taata, että pakolaisilla on oikeus hakea turvaa unionin maista, vaikka yhteisen pakolaispolitiikan tavoitteena olisikin alueellistaa pakolaispolitiikkaa. Ecren mukaan maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka on pidettävä toisistaan erillisinä.

Vetoomuksen luovutti Haloselle kaksi Suomessa asuvaa Kosovon pakolaista. Halonen tähdensi omassa puheenvuorossaan, että EU on yhteisö, jolla on yhteiset arvot. Hänen mukaansa Ecren kokous on hyvin tärkeä signaali myös EU-johtajille. Samalla hän muistutti, että naisten ja lasten sorto on otettava erityisen huomion kohteeksi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.