Mainos

Halonen kannattaa vaalirahoituksen avaamista ennen vaaleja

Presidentti Tarja Halonen kannattaa vaalirahoituksen avaamista jo ennen vaaleja, jotta äänestäjä tietäisi tarkasti ketä äänestää. Halosella ei ole mitään sitä vastaan, että hänen oman kampanjansa rahoitus julkaistaan entistä tarkemmin. SDP on nyt päättänyt avata puoluerahoituksensa vuosilta 2005 ja 2006.

- Kaikkein parasta olisi, että äänestäjät tietäisivät aina etukäteen. Jos nyt kuitenkin katsotaan taakse päin, hyvä niinkin, jos se ennakoi sitä, että tulevaisuudessa tehtäisiin myös ennakkoselvityksiä. Niin ihminen tietää äänestämään mennessään minkä tyyppisen porukan kanssa on tekemisissä.

Halonen selvitti näkemyksiään vaalirahoituksesta koolle kutsumansa arvovaltaisen työllisyysfoorumin yhteydessä.

Presidentti sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että vaalirahoituksen avoimuus lisääntyy.

SDP aikoo julkistaa puoluerahoituksen vuosilta 2005 - 2006. Tietojen kerääminen kestää muutaman päivän. Halosen kampanjaa puolue tuki eri tavoin yli miljoonalla eurolla

Presidentti Halonen sanoo, että häntä SDP:n lisäksi rahallisesti tukeneet tahot olivat tiedossa jo vaalikampanjan aikana.

- Ei vaalien rahoittamisessa, on ne sitten kunnallis-, eduskunta tai presidentinvaalit, ole sinänsä mitään pahaa, mutta on hyvä asia, että ne kerrotaan julkisesti.

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 17.9.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.