Mainos

Halonen kiittelee Suomen rauhanturvaajia

Presidentti Tarja Halonen haluaa korostaa tasa-arvon tärkeyttä myös kriisinhallinnassa maailmalla.

Presidentti sanoi perinteisessä joulutervehdyksessään suomalaisille rauhanturvaajille, että miesten ja naisten tulee kohdella toisiaan rauhanturvatehtävissä sukupuolten tasa-arvoa kunnioittaen. Halonen muistuttaa, että tällä hetkellä kriisinhallintaoperaatioihin osallistuvista henkilöistä kaksi prosenttia on naisia, mutta siviilikriisinhallinnassa työskentelevistä naisia on jopa kolmannes.

Puheessaan Halonen kiitti suomalaista kriisinhallintaosaamista korkeatasoiseksi.

- Joulun keskeinen sanoma on rauha ja hyvä tahto. Te jaatte tätä sanomaa työssänne vuoden jokaisena päivänä. Työnne tuloksena moni perhe elää rauhallisempaa ja turvallisempaa arkea. Olette edustaneet maatamme kunnialla.

Pääosa Suomen 700:sta palveluksessa olevasta rauhanturvaajasta viettää joulun asemapaikoissaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.