Mainos

Halonen: Miksi armeijan suosio laskee?

Presidentti Tarja Halosen mielestä on syytä selvittää, onko suomalaisten suhtautumisessa yleiseen asevelvollisuuteen tapahtunut olennaista asennemuutosta.

Halonen totesi maanpuolustuskurssin avajaisissa, että viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhä harvempi kannattaa yleistä ja yhä useampi valikoivaa asevelvollisuutta. Tämä pitää presidentin mukaan huomioida samalla kun pohditaan puolustusvoimien tulevaa muotoa ja laajuutta.

Halonen korostaa, että hän ei kannata asevelvollisuudesta kokonaan luopumista. Sen sijaan presidentti sanoo kannattavansa kansalaisvelvollisuuden uudelleen muotoilua niin, että resurssit vastaavat paremmin nykyisiin vaatimuksiin, joissa korostuu esimerkiksi kansainvälinen kriisinhallinta.

- Meillä on kansainvälisesti ottaen ollut ja on edelleen hyvin korkea yleisen asevelvollisuuden kannatus. Mutta kun tarvitsemme jatkossa vähemmän tämäntyyppisesti koulutettua henkilöstöresurssia, tätä kannattaa seurata ajoissa, Halonen tarkensi.

Halosen mielestä puolustusvoimien uudistustyö on myös tehtävä yhteensopivaksi siviilipalveluksen kehittämisen kanssa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.