Mainos

Halonen moittii hätäistä Itävalta-päätöstä

Presidentti Tarja Halonen moitti EU:n puheenjohtajamaa Portugalin toimintaa Itävallan vastaisesta boikotista päätettäessä. Halonen sanoi Moskovassa, että päätös tehtiin turhan suurella kiireellä tammikuun viimeisenä viikonloppuna.

Tarja Halonen

-Aina pitäisi pystyä vähän ennakoimaan aikataulua. En nyt väitä, että kaikki syy voitaisiin kääntää puheenjohtajan puoleen ja me olisimme virheettömiä mutta mitä paremmin asiat etukäteen valmistellaan, sitä enemmän jää reagointiaikaa, Halonen sanoi. -Kun kaikki joutuvat käsittelemään asiaa juosten, on tietysti isompi riski, että jotain unohtuu. Tämän takia pitkäjänteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka myös EU:ssa on kehittämisen arvoinen asia.

Halosen mielestä Itävallan sinimustan hallituksen synty ei ollut niin kiireellinen asia, että se olisi vaatinut yhtäkkistä reaktiota muilta EU-mailta. -Se oli hiukan liian tempoilevaa valmistelua. Halosen mukaan oikeuskansleri Paavo Nikulan moite pääministeri Paavo Lipposelle ei ole muuttanut pääministerin ja presidentin suhdetta.

Lipponen Paavo

Hän muistutti, että Itävallan vastaisesta boikotista päätettiin Suomessa vielä vanhan perustuslain aikana. Tilanne oli myös siinä mielessä epätavallinen, että ulkoministeri ei ollut töissä, vaan kävi presidenttivaalikampanjaa. Pääministeri joutui toimimaan myös ulkoministeri Halosen sijaisena. Jos tilanne taas olisi ollut normaali, niin viimeistään ulkoministeri olisi muistuttanut pääministeriä yhteydenpidosta presidenttiin, Halonen arveli.

Uudessa tilanteessa ei Halosen mielestä ole ilmennyt ongelmia. -Tähän asti on menty pikkuisen varovaisemmin kun on uusi perustuslaki voimassa. Kaikki koettavat oppia omista ja muista erehdyksistä, Halonen sanoi. Tulevaisuutta varten ei hänen mielestään tarvitse rakentaa mitään erityistä hätäviestintäjärjestelmää, jotta presidentti saadaan kiinni tarpeen vaatiessa vaikka lentokoneesta. Käytännöllinen ratkaisu on löydettävissä, Halonen arveli.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.