Mainos

Halonen Nokia-kaupoista: Vävypoika vie mööpelit mukanaan

Presidentti Tarja Halonen kuvailee värikkäästi ajatuksiaan tiistain Nokia-kaupoista.

– Minulle tuli sellainen tunne, että nyt vävypoika vei vähän niin kuin mööpelitkin mukanaan.

Presidentti Halonen oli ulkomailla, kun kuuli kaupoista. Halonen oli selvästi harmissaan, koska myös valtiovalta on tehnyt paljon töitä Nokian eteen vientiponnistusten kärkihankkeena.

– Minulle tuli mieleen ne vuodet, jolloin olen tätäkin yhtiötä mainostanut lukuisilla matkoillani, Halonen sanoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

Poliittisissa piireissä on laitettu merkille Halosen reippaat puheet julkisuudessa ja myös SDP:ssä on pyöritelty ajatusta, josko Halonen olisi halukas palaamaan takaisin politiikkaan. Halosen mukaan hän ei aio asettua ehdolle euro- tai eduskuntavaaleissa.

– Ei ei, kyllä se on Arajärvi, joka on ollut viimeksi vaaleissa.

– Ette te minusta aktiivipolitiikkoa saa, Halonen jatkaa.

Halonen muistuttaa täyttävänsä jouluna 70-vuotta. Kansainvälisissä tehtävissä riittää kiirettä.

– Maailmalla vanhojen naisten kysyntä on ihan kovaa.

Halonen osallistui puhujana SDP:n Työväenliike.Nyt. - tapahtumaan Tampereella.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.