Mainos

Halonen pitää kiinni oikeudestaan käyttää valtaa

Presidentti Tarja Halonen aikoo vastakin pitää kiinni perustuslain mukaisesta nimitysvallastaan.

Halonen sanoo Iltalehden haastattelussa, että presidentin tulee käyttää omaa kykyään toimia asioissa ja olla lisäksi yhteistyökykyinen.

Halonen kohahdutti äskettäin nimittämällä Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi valtiotieteen tohtori Sinikka Salon ohi valtioneuvoston ja pankkivaltuuston kannan. Halosta ehdittiinkin jo verrrata vallankäytössä Urho Kekkoseen.

Halosen mukaan vertailuissa kuitenkin pitäisi muistaa, että aika on toinen sekä Suomessa että Euroopassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.