Mainos

Halonen: Poliitikkojen tavattava kansalaisia puukkokohtauksesta huolimatta

Presidentti Tarja Halonen toivoo poliitikkojen ja kansalaisten keskustelevan jatkossakin avoimesti julkisilla paikoilla huolimatta eilisestä välikohtauksesta, jossa pääministeri Jyrki Kataiselle näytettiin teräasetta Turussa.

– Tämä on riski, joka avoimessa yhteiskunnassa on olemassa. Kun päästetään lähelle, voi siinä olla sekä hyvät että pahat mielessä, sanoo Halonen.

Halonen toivoo keskustelun jatkuvan avoimena.

– Toivon, että tehdään ero avoimen ja suoran keskustelun - vaikka aggressiivisenkin - ja toisiinsa käsiksi käymisen välillä. Voi sanoa kovaa mutta ei saa käydä käsiksi.

– Olen aina sanonut, että eniten vaarassa ovat kuitenkin tavalliset suomalaiset omissa perheissään, totesi Halonen.

Hän sanoo olevansa myös helpottunut, ettei eilisessä välikohtauksessa kukaan loukkaantunut fyysisesti.

– Olen huolestunut, mutta myös helpottunut. Onhan meillä turvallisuuden ammattilaiset ympärillä, eli turvallisuuden pitäisi olla hoidettu tämäntapaisissa tilanteissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.