Mainos

Halonen: Presidentin valtaoikeuksia ei pidä muuttaa

Tarja Halosen mielestä presidentin valtaoikeuksien toimivuutta on testattava pidemmän aikaa. Hänen mukaansa presidentin asemassa ei myöskään pidä ryhtyä opposition rooliin.

Presidentti Tarja Halonen ei pidä tarpeellisena enää heikentää presidentin valtaoikeuksia.

Halonen asettuu näin samalle kannalle kuin keskustan ja kokoomuksen presidenttiehdokkaat. Hän torjuu samalla vihreiden presidenttiehdokkaan Heidi Hautalan esityksen siitä, että presidentti tulisi riisua kokonaan ulkopoliittisesta vallasta.

Halonen sanoo Seuran haastattelussa, että nykyisten valtaoikeuksien kanssa on elettävä ja katsottava niiden toimivuutta muutamien hallitusten ja toisenkin presidenttikauden ajan. Hän muistuttaa, että aina Ståhlbergin ajoista lähtien Suomessa on ollut hyvin erilaisia presidenttejä, joilla kullakin on ollut omanlaisensa käsiala.

Halonen korostaa, että asioiden hyvän hoidon kannalta ja etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa presidentin pitäisi enemmänkin tukea hallitusta kuin olla hankala.

- Tämä on ollut aika jännä tilanne. Olen tukenut kaikkia hallituksia - joidenkin mielestä jopa uskollisemmin kuin olisi pitänyt.

Hyvät suhteet johtajiin

Halonen torjuu haastattelussa syytökset liiasta tuttavallisuudesta valtioiden päämiehiä tavatessaan. Hän perustelee käyttäytymistään sillä, että valtionpäämiesten tapaamisissa on kyse luottamuksen luomisesta, jonka eteen kannattaa käyttää hyväksi pieniäkin, epävirallisia tilanteita. Kyse on Halosen mukaan myös johtajien persoonallisuudesta, jolloin hänen itsensäkin kannattaa olla aidosti oma itsensä.

Halonen korostaa tuntevansa Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Hän luonnehtii heitä suorapuheisiksi miehiksi, joiden kanssa Kalliosta kotoisin olevan on helppo tulla toimeen.

"Presidentti ei saa omaksua opposition roolia"

Halosen mukaan presidentti ei myöskään saa omaksua opposition roolia. Halonen kommentoi Posion maakuntamatkalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa kokoomuksen presidenttiehdokkaan, varapääjohtaja Sauli Niinistön eilistä lausuntoa, jonka mukaan Halonen ei olisi onnistunut unilukkarin tehtävässään.

Niinistö sanoi, että presidentin tulisi unilukkarin tavoin herätellä päättäjiä kantamaan vastuuta kansakunnan tulevaisuudelle tärkeistä asioista.

Halonen myöntää, että presidentti voi olla myös unilukkari. Esimerkkinä hän pitää esille nostamaansa suomalaisten yritysten yhteiskuntavastuuta. Halonen sanoi kutsuvansa presidentin tehtävää kuitenkin mieluummin sparraajaksi tai kannustajaksi, joka tukee ja kannustaa hallitusta ja eduskuntaa löytämään toisensa ja tekemään hyvää yhteistyötä.

- Toisaalta presidentin ei tulisi myöskään olla niin paljon hallituksen vanavedessä, että häntä voitaisiin pitää hallituksen kummitätinä, tai -setänä, Halonen lisäsi.

Halonen myös korostaa vaalikeskustelun tässä vaiheessa, että hän ja pääministeri Matti Vanhanen odottavat yhä puolueidensa päätöksiä presidenttiehdokkuudestaan. Toisin on Niinistöllä, joka on jo aloittanut selkeän presidentin vaalikampanjan.

- Ei olisi ihan inhimillistä vaatiakaan, että hän erityisesti kiittäisi minua tässä vaiheessa, Halonen vitsaili.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 17.08.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.