Mainos

Halonen: Suomi menetti ystävän, maailma suuren valtiomiehen

Viron kansa menetti suuren johtajan sekä suunnannäyttäjän, sanoo presidentti Halonen surunvalittelussaan.

Presidentti Tarja Halonen ilmaisi osanottonsa Viron kansalle entisen presidentti Lennart Meren poismenosta. Menetys oli suuri myös Suomen kansalle ja koko maailmalle, hän sanoi lausunnossaan.

- Lennart Meressä Suomen kansa menetti läheisen ja lämpimän ystävän. Maailma menetti suuren valtiomiehen, joka oli keskeisesti muovaamassa kylmän sodan jälkeistä kansainvälistä järjestelmää.

Halosen mukaan Lennart Meri oli merkittävällä paikalla palauttamassa Viron itsenäisyyttä ja osoitti valtioviisautta ja henkilökohtaista rohkeutta.

- Presidenttinä hän luotsasi Viron demokratiaan ja arvostettuun kansainväliseen asemaan. Vaikeinakin aikoina hän myötävaikutti niin oman maansa kuin muiden Baltian maiden suotuisaan kehitykseen ja lähentymiseen Eurooppaan.

Halonen sanoo menettäneensä läheisen kollegan, jota oli monien yhteistyövuosien aikana oppinut suuresti arvostamaan kokeneena diplomaattina, valtionpäämiehenä ja maansa kokoavana voimana.

- Hän vahvisti omalla toiminnallaan kaikkien suomalais-ugrilaisten kansojen välisiä kulttuuri- ja kielisiteitä. Surua ja kaipausta tuntien ilmaisen syvimmän osanottoni Lennart Meren perheelle, joka on menettänyt rakkaan ihmisen, ja Viron kansalle, joka on menettänyt suuren johtajan ja suunnannäyttäjän.

Vanhanen: Lennart Meri antoi kasvot Viron vapaudelle

Pääministeri Matti Vanhaselle tieto Meren poismenosta on hyvin surullinen uutinen, sillä Vanhanen ehti henkilökohtaisestikin tutustua Mereen.

- Meri kuului niiden joukkoon, jotka olivat luomassa uudelleen itsenäistynyttä Viroa. Hän antoi ensimmäisenä presidenttinä kasvot Viron vapaudelle. Viro opittiin tuntemaan hänen kauttaan ympäri maailmaa, Vanhanen sanoi Delhissä.

Matti Vanhanen

Vanhanen tutustui Mereen erityisesti EU:n perustuslakisopimusta käsitelleen konventin aikana, sillä Meri toimi konventissa Viron edustajana. Vanhanen muistaa Meren hyvin humaanina ihmisenä.

- Hänestä jäi hyvin lämmin muisto. Hän oli hyvin lämmin, helposti lähestyttävä ihminen, joka jaksoi aina tuntea kiinnostusta myös Suomea ja erityisesti suomalaista kulttuuria kohtaan.

Vanhasen mukaan Suomen ja Viron suhteista tuli Lennart Meren presidenttikauden aikana poikkeuksellisen läheiset.

- Kaikki se, mikä liittyi Viron uuteen itsenäistymiseen oli tietysti läheistä meille suomalaisille, mutta Lennart Meri erityisesti henkilönsä kautta lähensi näitä suhteita poikkeuksellisella tavalla. Syntyi keskinäisen luottamuksen erittäin syvä ilmapiiri, joka on jatkunut siitä alkaen.

Koivisto ja Ahtisaari surivat Suomen-ystävän poismenoa

Presidentti Mauno Koivisto otti surullisena vastaan tiedon presidentti Lennart Meren kuolemasta. Koivisto kertoi surunvalittelussaan oppineensa tuntemaan ja arvostamaan häntä Viron uudelleen itsenäistymisen ratkaisevina hetkinä. Meri toimi tuolloin Viron hallituksen ulkoministerinä, paljolti Helsingistä käsin.

Sen jälkeen Meri toimi lyhyen ajan maansa suurlähettiläänä Suomessa. Suomesta hän lähti Tallinnaan ottaakseen vastaan Viron presidentin tehtävät.

Koivisto kertoi arvostaneensa Lennart Meren älykkyyttä, tietorikkautta ja diplomaattisia taitoja.

Muistamme kaipauksella suurta virolaista, lämmintä Suomen-ystävää, Koivisto totesi surunvalittelussaan.

Presidentti Martti Ahtisaari otti järkyttyneenä vastaan suruviestin Meren poismenosta. Ahtisaari oppi tuntemaan Meren veljeskansan valtionpäämiehenä, joka taitavalla ja väsymättömällä työllä johti maansa kansalliseen ja kansainväliseen menestykseen.

Ahtisaaren mukaan Meren panos Viron demokratian ja kansainvälisen arvostuksen vakiinnuttamisessa oli korvaamaton. Hänessä henkilöityi Viron kansan päättäväisyys nousta tasavertaisena takaisin Euroopan kansojen perheeseen, Ahtisaari totesi surunvalittelussaan.

Me olemme menettäneet keskuudestamme suuren virolaisen, suuren Suomen-ystävän, suuren kosmopoliitin, Ahtisaari totesi.

(MTV3-STT)

Lue pääjuttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.