Mainos

Halonen toivoo Aamulehdessä lisää rajanylityspaikkoja

Tasavallan presidentti Tarja Halonen toivoo Aamulehden haastattelussa avoimempaa itärajaa. Halosen mielestä rajanylityspaikkoja Suomen ja Venäjän välillä pitäisi lisätä.

Halosen mukaan erityisesti Suomen pohjoisosien merkitys on nousemassa.

– Suomen pohjoisosat eivät ole enää syrjäinen seutu, joka on ollut tähän asti jollakin tavalla takaperoinen, presidentti sanoo.

Halosen mielestä myös Venäjän-kauppa puoltaa ylityspaikkojen lisäystä. Hänen mukaansa Venäjä on lisännyt tehokkaasti yhteyksiään EU:n etelärajalla ja Baltiassa, ja Suomi saa tehdä työtä pärjätäkseen kauttakulkumaana.

Halonen kommentoi haastattelussa myös Maanpuolustuskorkeakoulun selvitystä, jonka mukaan Venäjä on lisännyt sotilaallista voimaansa huomattavasti Suomen lähialueilla. Presidentti rauhoittelee kohua sanomalla, että Venäjä on tehostamassa armeijaansa ja vähentämässä väkeä kuten kaikki muutkin Euroopan maat.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.