Mainos

Halonen toivoo lisää lähialueyhteistyötä

Presidentti Tarja Halonen toivoi lähialueyhteistyön Suomen ja Venäjän välillä kehittyvän entistä laajemmaksi vierailleessaan tänään vanhoilla suomalaismailla Karjalan kannaksella. Halonen sanoi Viipurissa olevansa erityisen iloinen siitä, että virallisten tahojen lisäksi myös kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ovat olleet aktiivisia.

Halonen arveli, että suomalaisten ja myös kansainvälisten toimijoiden kiinnostus on osaltaan johtanut siihen, että venäläiset ovat pyrkineet rakentamaan Primorskin eli Koiviston öljysatamaan mahdollisimman hyvät turvallisuusjärjestelmät. Näitä hänelle esiteltiin viime vuonna avatussa satamassa, jonka turvallisuudesta Suomessa on oltu hyvin huolissaan. Presidentin vieraillessa satamassa ei ollut tankkeria, mutta keskimäärin satamassa käy 12 öljyalusta kuukaudessa. Öljytorjuntatekniikkaa ei ole vielä jouduttu kokeilemaan.

Halonen piti luonnollisena, että suomalaisille aikanaan tarjoutuu mahdollisuus ostaa maata Venäjältä, mutta muistutti, että suomalaisiltakin meni aikaa ennen kuin oltiin EU-jäsenyyden yhteydessä valmiita vapauttamaan maan myynti ulkomaalaisille.

-Kyllähän meilläkin pelättiin, että rannat menevät eurooppalaisille kansakunnille. Sanoin silloin, ettei ole pakko myydä ja sanoin sen täälläkin.

Halonen sanoi painottaneensa venäläisille, että suomalaisia sijoituksia varmaankin suuntautuisi Venäjälle ja lähialueelle paljon enemmän, jos WTO:n vaatimukset täyttävä investointisuojasopimus saataisiin mahdollisimman pian allekirjoitettua.

-Venäjän on täytettävä samat vaatimukset kuin kaikkein muidenkin. Mutta ei Venäjälle pidä asettaa myöskään enemmän vaatimuksia kuin muille, Halonen sanoi Venäjän WTO-hankkeesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.