Mainos

Halonen toivotti Latvian tervetulleeksi EU:hun

Presidentti Halonen toivoo latvialaisten äänestävän kyllä EU:lle ensi lauantaina pidettävässä kansanäänestyksessä. Presidentti sanoo olevansa myös tavattoman iloinen siitä, että virolaiset äänestivät eilen EU-jäsenyyden puolesta.

Presidentti Tarja Halonen haluaa toivottaa Latvian tervetulleeksi Euroopan unioniin.

- En peitä sitä odotuksen iloa, että Latvia sanoisi kyllä EU:lle, hän sanoi vieraillessaan maanantaina Riiassa.

Latviassa järjestetään kansanäänestys EU-jäsenyydestä ensi lauantaina. Latvia on ainoa jäsenyysneuvottelut päättänyt maa, joka ei ole vielä tehnyt päätöstä jäsenyydestä.

Halonen vertasi globaalia taloutta merenkulkuun. EU muodostaa hänen mielestään suuren laivaston, jonka jäsenenä saa helpommin apua myrskyn tullessa. Hän vakuutti latvialaisille, ettei hän toivota tervetulleeksi EU:hun mitä tahansa maata, vaan sellaisen, jonka hän tuntee.

Halonen kertoi olevansa tavattoman iloinen siitä, että virolaiset äänestivät eilen EU-jäsenyyden puolesta. Hän totesi, että Suomen ja Viron yhteistyö on valmiiksi rakennettu Viron EU-jäsenyyden varaan. Se olisi pitänyt suunnitella uudelleen, jos tulos olisi ollut toinen.

Ruotsalaisten päätös olla liittymättä Emuun merkitsee Halosen mukaan sitä, että jotkut yritykset voivat tulevaisuudessa valita pääkonttoriensa kotimaaksi mieluummin Suomen kuin Ruotsin. Ruotsin päätöksen huono puoli hänen mielestään on se, että liike-elämässä on edelleen kahdenlaista valuuttaa. Halonen tuntee suurta surua siitä, ettei Ruotsi saanut tehdä ratkaisuaan normaalioloissa.

- Hyvän ystäväni Anna Lindhin poismeno varjosti sekä euron vastustajia että puolustajia. Toivon kovasti, että Lindhin murhaaja saadaan kiinni, hän sanoi vakavana.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.