Mainos

Halonen vaatii Itä-Timorilta yhteistyöhalua

Ulkoministeri Tarja Halonen on huolestunut siitä, että loputkin ulkomaiset tarkkailijat poistuvat Itä-Timorista.

-Suuri osa alueelta tulevasta tiedosta on hajanaista ja vahvistamatonta. Harvoja jäljellä olevia journalisteja on estetty raportoimasta, Halonen arvioi. Kansainvälisten avustusjärjestöjen työntekijät ja suurin osa ulkomaisista journalisteista on jo poistunut alueelta. Myös Itä-Timorissa vielä olevia YK:n työntekijöitä ollaan evakuoimassa.

-Niin ollen Itä-Timoriin ei jää enää juuri lainkaan puolueettomia silminnäkijöitä, Halonen pelkää. Halonen kertoi, että EU kehottaa Indonesiaa suostumaan YK:n valtuuttaman kansainvälisen sotilasjoukon läsnäoloon Itä-Timorissa, jotta väkivaltaisuudet saataisiin loppumaan.

Indonesian ulkoministeri Ali Alatasille toimitetussa viestissä Indonesian hallitusta suostutellaan kääntymään YK:n turvallisuusneuvoston puoleen.
-EU:n neuvoston puheenjohtajana kehotan Indonesiaa edelleen mitä painokkaimmin yhteistyöhön YK:n kanssa, Halonen vaatii.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.