Mainos

Halonen: Ylipäällikön tehtävää ei voi viipaloida

Halosen mukaan perustuslain mukaisesti ylipäällikkyys kuuluu jakamattomana presidentin toimenkuvaan.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ei pidä mahdollisena armeijan ylipäällikön tehtävien jakamista. Hän sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa , että ylipäällikkyys kuuluu perustuslain mukaisesti jakamattomana presidentin toimenkuvaan.

- Tasavallan presidentti on ylipäällikkö eikä tehtävää voi viipaloida, Halonen sanoo.

Presidentin tehtävistä nousi kohu, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta halusi siirtää EU-joukkojen päätöksenteon presidentiltä pääministerille. Hallitus veti kriisinhallintalain pois eduskunnasta ja esittää nyt perustuslain muuttamista niin, että kaikkien kriisinhallintajoukkojen päätösvalta pysyy presidentillä.

Halosen mukaan perustuslakia ei voi ryhtyä ylittämään tulkinnoilla. Hän sanoo, että ylipäällikkyys on asia, jota presidentti ei voi välillä ottaa käyttöön ja välillä panna off-asentoon.

- Kysymys on siitä, että Suomella on yksi armeija. Sillä on kaksi tehtävää: Suomen alueen puolustaminen ja se, että ollaan mukana yleisen turvallisuuden luomisessa kansainvälisessä kriisienhallinnassa. Vaikka koulutamme miehiä erilaisiin tehtäviin, armeija on yksi kokonaisuus.

Perustuslain laajaan korjaamiseen nyt Halonen ei näe tarvetta. Hänen mukaansa ennen mahdollista remonttia on syytä katsoa vielä muutama presidentti ja muutama hallitus.

- Ennen kuin vedetään liian nopeita johtopäätöksiä, on syytä katsoa muutama presidentti ja hallitus. Laajempi muutos tehdään sitten päivänvalossa syvällä poliittisella ja juridisella harkinnalla.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 04.12.2005)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.