Mainos

Haloselle yhä tyydyttävä arvosana

Tasavallan Presidentin Tarja Halosen kansansuosio ei ole juuri vuoden aikana muuttunut. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämän kyselyn mukaan äänestäjät antavat edelleen Haloselle tyydyttävän arvosanan.
Sunnuntaisuomalaisen Suomen Gallupilla teettämässä tutkimuksessa noin tuhat suomalaista arvioi Halosen menestystä yhdeksällä eri aihealueella. Halosen arvosanojen keskiarvoksi tuli 7,6. Tulos on lähes tulkoon sama, minkä Halonen sai vastaavassa kyselyssä viime tammikuussa.
Parhaiten presidentti pärjäsi ulkopolitiikan johtamisessa ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä. Halosen arvostus on suurinta työttömien, opiskelijoiden ja vähätuloisten keskuudessa. Joulukuussa Halosesta pitivät eniten alle 120 000 markkaa vuodessa ansaitsevat, kun tammikuussa varakkaammat vastaajat olivat enemmistössä.
Halonen on myös nuorten suosiossa: eniten häntä arvostivat alle 35-vuotiaat.
Vuoden takaiseen kyselyyn verrattuna Halonen on menettänyt kannatustaan Väli- ja Pohjois-Suomessa. Hänen väli- ja pohjoissuomalaisilta saamansa arvosanat ovat pudonneet. Myös keskustan äänestäjät antoivat Haloselle huonommat arvosanat kuin tammikuisessa kyselyssä.
Kysely tehtiin puhelinhaastatteluna, ja tulosten luottamusväli on kolme prosenttia.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.