Mainos

Halosen Syyrian-matkalla hyvä ajoitus

Presidentti Tarja Halonen palaa Lähi-idän vierailultaan tänään. Halosen reissua on värittänyt muun muassa keskustelu Afganistanin suomalaisjoukkojen kotiuttamisesta.

Syyriassa oleva MTV.n politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki kertoo, että rauhanturvaamisteema kuuluu myös viimeisen päivän ohjelmaan.

- Aamulla olemme lähdössä presidentin kanssa Golanille, joka on perinteinen suomalainen rauhanturvaamispaikka, Lehtimäki kertoo Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa.

Lehtimäen mukaan Syyrian-matkan ajoitus on ollut Haloselle hyvä. Sekä Syyrian että Egyptin presidentit ovat olleet optimistisia Lähi-idän rauhanprosessin käynnistämisen suhteen.

- Konkreettiset aloitteet kuitenkin vielä puuttuvat. Täällä on puhuttu Iranin tilanteesta, mutta myös palestiinalaisten kilpailevien ryhmien ja Israelin ja Palestiinan tilanteesta.

Lehtimäki kertoo, että Syyria on ollut pitkään suljettu maa, mutta se on alkanut hiljalleen avautumaan.

- Talous on kehittynyt ja paljon on avattu esimerkiksi uusia kauppoja. Poliittiset oikeudet ja oppositio ovat kuitenkin vielä olemattomia. Myös ihmisoikeusongelmia on melko paljon, Lehtimäki sanoo.

Halonen kutsui Syyrian presidenttiparin vastavierailulle Suomeen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.