Mainos

Halosen terveydentila hyvä

Presidentti Tarja Halosen terveydentila on edelleen hyvä, eikä siinä ole todettu muutoksia vuoden aikana.

Presidentti Tarja Halosen terveydentilassa ei ole tullut esiin mitään sellaisia oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia tehtävässään.

Presidentinkanslia julkisti lausunnon, joka on laadittu Halosen antaman valtuutuksen perusteella, ja tehty hänen omasta pyynnöstään. Lausunto perustuu viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa tehtyjen tutkimusten tuloksiin.

Lausunnon ovat allekirjoittaneet presidentin terveydentilaa jo pitkään seuranneet työterveyslääkäri Anita Pienimäki ja osastonylilääkäri Janne Reitala. Heidän lisäkseen presidentin terveydentilan selvittämiseen on osallistunut kardiologian, radiologian ja korvasairauksien erikoislääkäri.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.