Mainos

Hämeen Sanomat: Laki yksityisestä parkkivalvonnasta myöhästyy

Laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei valmistu suunnitellussa aikataulussa, uutisoi Hämeen Sanomat. Lain piti tulla voimaan ensi kuun alussa, mutta se on yhä lausuntokierroksella eduskunnassa.

Perustuslakivaliokunnan on määrä käsitellä lakiluonnosta tänään tiistaina. Luonnosta käsitellään vielä lakivaliokunnassa ennen kuin se tuodaan eduskunnan hyväksyttäväksi.

– On hyvin mahdollista, että eduskunta pääsee päättämään laista vielä ennen kesälomia, arvioi perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvos Timo Tuovinen.

Lakiin saatetaan kuitenkin kirjata siirtymäaika, jotta kunnille jäisi aikaa järjestää parkkivalvonta uuden lain edellyttämällä tavalla.

Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset ovat kritisoineet lakiluonnosta, koska se rajoittaa niiden toimintaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.