Mainos

Hämeen Sanomat: Palomiesten varallaolosta voi tulla kunnille iso lasku

Kunnille voi tulla miljoonalasku palomiesten maksamattomista palkoista, kertoo Hämeen Sanomat.  

Taustalla on korkeimman oikeuden linjaus, jonka mukaan palomiehille pitää maksaa varallaolosta työajan palkkaa. Oikeus perusteli päätöstään sillä, että varallaolon aikana palomiesten pitää olla palolaitoksella viidessä minuutissa, jos hälytys tulee.  

Tähän asti varallaolosta on maksettu vain 30 prosenttia normaalipalkasta. Hämeen Sanomien mukaan varallaoloa käytetään erityisesti harvaanasutuilla seuduilla, joilla paloasemia ei pidetä miehitettyinä koko aikaa.  

Lehden haastattelema Palomiesliiton johtaja Kim Nikula arvioi, että liiton jäsenten korvausvaatimukset voivat nousta yhteensä 20–30 miljoonaan euroon ja sopimuspalokuntien 20 miljoonaan euroon. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.