Mainos

Hämeenlinnassa petyttiin Sunny Car Center -karikkoon

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo myöntää olevansa pettynyt Sunny Car Centerin tonttikaupan purkautumiseen.

Yhtiö ei maksanut kaupungille sovittua maksua viimeisimpään määräaikaan mennessä.

- Asiaa on ollut vireillä ja sitä on valmisteltu useampi vuosi. Toisaalta olen ollut aika kauan näissä tehtävissä ja tiedän että aina elinkeinopoliittiset hankeet eivät johda maaliin, että ei tämä sillä tavalla ole poikkeusellinen. Enemmänkin tämän asian julkisuus on ollut poikkeuksellista, apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo MTV Uutisille.

Isosuon mukaan julkisuudella ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa roolia hankkeen kaatumiseen.

- En usko. Ei tämän tyyppisen hankkeen rahoitus voi olla kiinni siitä mitä julkisuudessa keskustellaan. On kyllä niin, että täytyy olla muut tekijät, jotka sen ratkaisee.

Isosuon mukaan kaupunki hakee kaupan purkua välittömästi tänään.

- Meillä on ollut valmiiksi kirjoitettu haastehakemus odottamassa tätä päivää. Kaupungin lakimies toimittaa tänään sen käräjäoikeuteen ja toimimme juuri niin kuin kaupunginhallitus on jo aiemmin päättänyt, Isosuo sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.