Mainos

Hannu Karpo muistelee pitkäaikaista työtoveriaan lämmöllä

Hannu Karpo muistelee pitkäaikaista työtoveriaan Ensio Itkosta surullisena, mutta lämpimin mielin.

Karpo kertoo MTV:n uutisille, että Ensio Itkonen oli suurisydäminen ja joviaali ihminen, joka suhtautui asioihin aina positiivisesti.

Esimerkkinä Itkosen suuresta sydämestä Karpo kertoo tarinan 80-luvulta: Hannu Karpo ja Ensio Itkonen olivat peräkkäisillä viikoilla TV-ohjelmassa nimeltä Levyraati. Kun Karpo antoi kolmelle ensimmäiselle arvosteltavalle kappaleelle pisteiksi 1,2 ja 3, antoi Enska seuraavalla viikolla pelkkiä kymppejä. Karpon kysyessä syytä tähän Itkonen vastasi: "Enhän minä niistä kappaleista mitään ymmärtänyt, mutta kun joku on ne sydänverellänsä tehnyt, niin enhän minä niitä voinut haukkumaankaan ruveta."

Karpo kertookin oppineensa Itkoselta paljon, ennenkaikkea suvaitsevaisuutta ja rauhallisuutta.

Ensio Itkonen ja Hannu Karpo tekivät ohjelmia Yleisradiolle 60- ja 70-luvulla ja siirtyivät 80-luvun alussa MTV3:lle. Ensio Itkonen oli Karpon mukaan oman aikansa pioneeri erityisesti siinä, että hän sai vaikeat ja monimutkaisetkin asiat opetettua kansantajuisesti.

- Hän oli erityisen hyvä juuri liikennekäyttäytymisen opettamisessa, Karpo muistelee.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.