Mainos

Häpeä suistaa eläkeläiset kurjuuteen: "Tässä ei ole mitään järkeä"

Köyhien asumistukea saavien eläkeläisten hätähuudot tukkivat Eläkkeensaajien keskusliiton EKL ry:n toiminnanjohtajan Timo Kokon sähköpostin ja puhelimen. 

– On aivan käsittämätöntä, että hallituksella on varaa laskea uusien autojen verotusta, mutta leikata köyhien eläkeläisten asumistukea. Tässä kärsivät myös ne, joilla ei ole varaa ajaa uudella autolla.

Eläkkeensaajan asumistukea voivat saada sekä vuokra- että omistusasunnossa asuvat pienituloiset henkilöt.

Asumistuen määrään vaikuttavat asumismenot, perhesuhteet, vuositulo ja omaisuus.

Asumistukea voidaan maksaa henkilölle, joka saa eläkkeensaajan asumistukeen oikeuttavaa eläkettä tai korvausta. 

Lähde: Kela

– Säätytalolla ei ole ollut yhtään asiantuntijaa, jolla on sosiaaliturvan tuntemusta. Nyt on tehty täysin ajattelemattomia päätöksiä, jotka iskevät kaikkein köyhimpiin, latelee Kokko.

Kokko ei näe tilanteessa mitään järkeä. 

– Suomi on jo nyt joutunut EU:n sosiaalineuvoston tarkkailulistalle, koska meidän toimeentulotuki on liian alhainen. Eikä siltä listalta löydy muita Pohjoismaita.

Kokko muistuttaa, että meillä yksinäiset vanhukset ovat isossa köyhyysriskissä, sillä OECD:n vertailussa he ovat keskimäärin läntisen Euroopan köyhimpiä.

Kylmiä faktoja asumistuesta

Eläkkeensaajien keskusliiton mukaan Suomessa on kaikkiaan 190 000 asumistukea saavaa eläkeläistä. 

– Asumistukea eivät tälläkään hetkellä hae kaikki, joilla siihen olisi mahdollisuus. Meihin yhteydessä olleet ovat laskeneet tulevan asumistukensa Kelan -sivuilla olevasta asumistukilaskurista.

– Kelan laskelmien mukaan kahdella kolmesta asumistuen saajista määrä laskee. Yhdellä kolmasosalla se nousee. Keskimääräinen vaikutus on miinus 43 euroa kuukaudessa.

Kokon mukaan kylmä fakta on kuitenkin se, että 47 000 asumistuen saajaa menettää kuukaudessa 100 -200 euroa ja toiset 40 000 eläkeläistä 50 -100 euroa. 

Eläkkeensaajan asumistuki

Perusomavastuu: 617,97 e/v (noin 51,50 e/kk)

Lisäomavastuu: Lasketaan, kun yksinasuvan vuositulot ja parisuhteessa olevan yhteiset vuositulot ylittävät tulorajan (RAT)

Eläkkeensaajan asumistuen lisäomavastuun tulorajat perhesuhteiden mukaan e/v
Yksinasuva 8 783

Parisuhteessa oleva, jonka puolisolla ei oikeutta asumistukeen 12 875

Parisuhteessa oleva, jonka puolisolla on oikeus asumistukeen 14 108

Jos omaisuus ylittää yksinasuvalla 16 603 e ja avio- tai avopuolisoilla 26 564 e, lasketaan yli menevästä osasta 8 % asumistukituloksi.

Omaa asuntoa ei lueta omaisuudeksi.

Asumistukea ei makseta, jos sen määrä jää alle 6,76 e/kk.

Määrä: 85 % omavastuun ylittävistä hyväksyttävistä asumismenoista

Hakeminen: www.kela.fi /asiointi, 6 kk takautuvasti Asumismenot: hyväksytään

Lähde: Kela

– Se on paljon, kun 180 000 eläkeläisen eläke on alle 800 euroa kuussa.  Leikkaus on raju peräti neljännes tuloista.  Toinen pienituloisten iso ryhmä on alle 1100 euroa kuussa saavat, joita on jo 285 000.  He kärsivät eniten.

Häpeä estää toimeentulotuen hakemisen

Kokon mukaan sosiaalitoimiston asiakkaaksi meneminen koetaan häpeälliseksi.

– Toimeentulotuen hakeminen on äärimmäisen vaikeaa monille eläkeläisille. Sinne ei kerta kaikkiaan haluta mennä. Häpeä on liian suuri. Toivottavasti moni uskaltaisi toimeentuloluukulle. 

Kokko ei usko, että asumistuen leikkaus tuo hallituksen arvioimat 123 miljoonan euron säästöt.

– Olen varma, että tarvittavat säästöt löytyisivät jostakin muualta kuin kaikkien köyhimmiltä.  Peräänkuulutan sosiaalista omaatuntoa, sitä hallitukselta pitäisi nyt löytyä, haastaa Kokko.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.