Mainos

Harkimon työryhmä pohtii liikuntamäärärahojen jakoa

Valtion liikuntamäärärahojen jakoa uudistetaan. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmien selkiyttäminen.  

Työryhmää johtaa kansanedustaja Harry Harkimo (kok.).

Ministeriön mukaan tavoitteena on määrärahojen käyttäminen tuloksekkaasti, selkein ja läpinäkyvin periaattein. Tavoitteena on myös se, että avustusta saaneet tahot raportoisivat toimistaan nykyistä perusteellisemmin.  

– Liikunta- ja urheilutoiminta on 2000-luvulla laajentunut, monipuolistunut ja saanut uusia toimijoita. Yhteiskunnallisesti puhuttavia teemoja ovat olleet väestön riittämätön liikunta ja siitä aiheutuvat haitat sekä huippu-urheilumenestyksen heikentyminen, opetusministeriön tiedotteessa perustellaan.

Ministeriön mukaan tilanteen parantamiseksi tarvitaan avustusjärjestelmien ja ohjauskeinojen kokonaisvaltainen selkiyttäminen ja uudistaminen.

Työryhmän puheenjohtajana on Harry Harkimo (kok.). Ryhmän jäseninä ovat muun muassa tennispelaajana tunnettu Jarkko Nieminen ja keihään olympiavoittaja Tapio Korjus.

Työryhmän toimikausi päättyy toukokuun lopussa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.