Mainos

Harmaa talous halutaan kuriin myös omakotityömailla

Harmaan talouden torjunta ammattirakentamisessa kiristyy.

Tiukentunut kuri ei kuitenkaan koske pienrakentamista. Pelkona on, että hämäräfirmat siirtyvät yhä enemmän omakotityömaille, joissa säännöt ovat lievempiä ja kontrolli heikompaa.

Alan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt sekä verottaja ovat neuvotelleet toimista, joilla harmaa talous saataisiin kuriin omakotityömailla. Asia ei ole kuitenkaan edennyt lakitasolle.

- Hämäräyrittäjiä todennäköisesti siirtyy omakotirakentamiseen, sanoo asiamies Ville Wartiovaara Rakennusteollisuus RT ry:stä.

Myös ylitarkastaja Pekka Muinonen Verohallinnosta arvioi, että siirtymisliikettä tapahtuu. Riski on tiedostettu ja mietitty valvonnan lisäämistä myös yksityisessä rakentamisessa.

-Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten valvontaa käytännön tasolla voidaan tehostaa. Hallitus antaa keväällä esityksen rakennusalan yritysten ilmoittamisvelvollisuuden laajentamiseksi, ja sen yhteydessä tämäkin asia on esillä.

Mahdollista on, että myös pienrakentajat joutuvat ilmoittamaan työntekijänsä ja käyttämänsä urakoitsijat verottajalle. Se voisi olla ehtona rakennusluvan saamiselle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.