Mainos

Harmaahylkeiden määrä kasvussa

Hallien eli harmaahylkeiden kanta on vahvistunut edelleen Suomen merialueilla. Maamme vesillä on tavattu tänä kesänä yli 5000 hallia, mikä on suurin määrä lähes 30 vuotta jatkuneen hallikannan seurannan aikana.

Valtaosa eli noin 4800 yksilöä tavattiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tuoreessa seurantalaskelmassa lounaissaaristossa ja näistä lähes 3900 Ahvenanmaalla. Pohjanlahdella halleja nähtiin runsaat 200 ja Suomenlahdella 120.

Viime vuonna lounaissaaristossa tavattiin halleja 3600 ja vuotta aiemmin 3000. RKTL:n mukaan luvut eivät kuvaa tarkasti kannan kasvuvauhtia, mutta osoittavat kasvun suunnan.

Pohjanlahdella hallikannan arvioimista vaikeuttaa hylkeiden liikkuminen pitkiä matkoja pohjois-eteläsuunnassa. Hallit poikivat Perämeren jäillä maalis-huhtikuussa, mutta suurin osa niistä vaeltaa kesäksi Merenkurkun luodoille ja mahdollisesti etelämmäksikin lounaissaaristoon.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos laskee hallit vuosittain touko-kesäkuussa, jolloin ne makailevat mahdollisimman täysilukuisina luodoillaan. Koko Itämeren alueella tavattiin halleja viime vuonna noin 10 300, vuonna 2000 yksilöitä oli 9700.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.