Mainos

Hassi haluaa viime hetken muutoksen kemikaalilakiin

Kemikaalilaista pitäisi hyväksyä puheenjohtajamaa Suomen esittämä versio, johon EU-parlamentin konservatiiviryhmän painostuksesta tehtiin useita huononnuksia, eurokansanedustaja Satu Hassi esittää.

Eurokansanedustaja Satu Hassi yrittää saada viime hetkellä muutoksen EU:n kemikaalilakiin. Hassi esittää, että EU-parlamentti ei hyväksyisi lakiin neuvottelujen viime hetkillä hyväksyttyjä lievennyksiä.

Hassin mukaan kemikaalilaista pitäisi hyväksyä puheenjohtajamaa Suomen esittämä versio, johon EU-parlamentin konservatiiviryhmän painostuksesta tehtiin useita huononnuksia. Hassi haluaisi muun muassa ulottaa niin sanotun korvausvelvollisuuden ihmisen hormonitoimintaa häiritseviin kemikaaleihin.

- Ehdottamani malli on hyvin lähellä sitä tarjousta, jonka Suomi ajoi läpi ministerineuvostossa viime viikon keskiviikkona. Ehdotukseni kaikki osat on ministerineuvostossa hyväksytty. Kaiken järjen mukaan lopullisen Reach-ratkaisun saaminen aikaan tämän vuoden aikana ei pitäisi vaarantua, jos parlamentti ensi viikolla hyväksyy ehdottamani vaihtoehdon, Hassi sanoo.

EU-parlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana toimivan Hassin mukaan parlamentin konservatiiviryhmä otti ohjeensa "röyhkeästi ja avoimesti" suoraan kemianteollisuuden lobbareilta. Hassi kummeksuu parlamentin pääneuvottelijan, italialaissosialisti Guido Sacconin suostumista konservatiivien vaatimuksiin.

EU-parlamentin on määrä äänestää kemikaalilaista ensi viikon keskiviikkona 13. joulukuuta täysistunnossaan Strasbourgissa.

Lain hyväksyntää on pidetty todennäköisenä, sillä parlamentin kolme suurinta ryhmää konservatiivit, liberaalit ja sosialistit ovat suhtautuneet siihen myönteisesti. Vihreät ja vasemmisto sen sijaan ovat vaatineet lakiin muutoksia.

EU:n jäsenmaiden neuvoston on määrä sinetöidä asetus maanantaina 18. joulukuuta.

Myller: Kohtuullinen kompromissi

Hassin sosialistiryhmää edustava parlamentaarikkokollega Riitta Myller ei usko, että Hassin viime hetken esitys ehtii enää vaikuttaa lopulliseen tulokseen.

- Hän on liian myöhään liikkeellä. Nyt on ota tai jätä -tilanne, Myller sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä.

Hassin lailla myös Myller pahoittelee sitä, että ihmisen hormonitoimintaan vaikuttavat aineet jäivät pois korvausvelvollisuuden piiristä. Hän pitää kemikaaliasetusta kuitenkin kohtuullisena kompromissina ja huomattavana parannuksena nykyiseen kemikaalilainsäädäntöön verrattuna.

Myllerin mukaan kemikaaliasetus lisää tietoa kemikaalien vaikutuksesta ihmisten terveyteen ja ympäristöön.

- Tämä tarkoittaa miljardien eurojen säästöjä kansanterveyskuluissa tulevina vuosikymmeninä. Hyödyt on arvioitu kymmenen kertaa yrityksille koituvia kustannuksia suuremmiksi, Myller kertoo.

Myller kiittelee puheenjohtajamaa Suomen neuvottelijoiden työskentelyä kemikaaliasetusneuvotteluissa. Hänen mukaansa neuvottelujen epäonnistuminen ja joutuminen niin sanottuun sovittelumenettelyyn olisivat viivyttäneet asetuksen voimaantuloa ainakin vuodella.

Lisäksi sovittelumenettely olisi saattanut vesittää kemikaaliasetusta entisestään, sillä lakipaketin kaikki yksityiskohdat olisi saatettu avata sovittelun yhteydessä.

Myös Satu Hassi kiittelee suomalaisneuvottelijoiden työtä. Hassin mukaan oli hyvä päästä ratkaisuun Suomen puheenjohtajakaudella, sillä seuraava puheenjohtajamaa Saksa on - EU:n teollisuuskomissaari Günter Verheugenia myöten - kuunnellut tarkalla korvalla maan vaikutusvaltaisen kemianteollisuuden näkemyksiä kemikaaliasioissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.