Mainos

Hätäjarrutus ei haitannut - pikkujoulut jatkuivat Silja Europalla

Silja Europalle jumiutuneiden matkustajien yö on sujunut melko rauhallisesti.

Laura Raute kertoo, että alkusäikähdyksen jälkeen sunnuntai-ilta jatkui laivalla pikkujouluille tyypillisissä tunnelmissa. Ravintoloissa riitti asiakkaita, eikä paniikista näkynyt merkkiäkään.

- Hyvin tyypillinen pikkujouluyö. Kaikki tanssiravintola olivat ihan tyypilliseen tapaan auki. Kuitenkin vähän ehkä rauhallisempaa kuin lauantaina, kun nyt oli jo toinen yö meneillään.

Matkustajille on tähän mennessä tarjottu kaksi ateriaa ja lounasta odotellaan.

Salolaisen autokorjaamon pikkujouluporukka joutui laittamaan lapun luukulle täksi päiväksi, sillä risteilyllä on korjaamon koko henkilökunta. Muuten risteilyn venymisestä ei aiheutunut ongelmia.

Myöskään muita matkustajia laivan ohjausjärjestelmän hajoaminen ei näytä liiemmin haitanneen.

- Ainoastaan yksi pariskunta kertoi miettivänsä jouluristeilyn perumista.

Aluksen arvioidaan saapuvan satamaan puoli viiden aikaan iltapäivällä.

"Karkkipaketit tulivat hyllyiltä alas"

Laura Raute oli itse tax free -myymälässä, kun laiva teki hätäkäännöksen kapealla saaristoväylällä.

- Ensin laiva tärisi ihan hirveästi. Karkkipaketit tulivat alas hyllyiltä eikä pullojen kilinän vuoksi kuulunut mitään, mitä sanottiin. Tuli sellainen olo, ettei tämä ihan normaalia ole.

Rauteen mukaan etenkin myymälän nuoremmat asiakkaat olivat erittäin huolissaan. Muutama arvuutteli, että mentiinköhän karille.

- Tunnelma oli kuitenkin aika rauhallinen. Ajateltiin, että kyllä sieltä joku kuulutus tulisi, jos oltaisiin oikeassa hädässä.

Pian kuulutus tulikin. Raute kiittelee tiedottamista; kuulutuksia on hänen mukaansa tullut erittäin usein. Ainoastaan hyttiavainten voimassaolon suhteen on ollut epätietoisuutta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.