Mainos

Hausjärven harkkotehtaan palosta miljoonavahingot

Hausjärvellä Kanta-Hämeessä on palanut maan tasalle iso harkkotehdas. Oitin taajamassa tehtaan tuhonnut tulipalo syttyi hieman ennen kello aamukahta. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta läheisen junaradan liikenne katkaistiin.

Liekkien aiheuttamat taloudelliset vahingot nousevat miljooniin euroihin, arveli tehtaan omistavan Weber Oy:n toimitusjohtaja Magnus Holm.

- Meillä on isot varastot ja muita tehtaita, joissa voidaan ainakin osittain jatkaa tuhoutunutta tuotantoa, Holm sanoi.

Tehtaassa valmistuvia kevytsoraharkkoja myydään yksityisille talonrakentajille rautakauppojen kautta. Tehdas tuottaa vuosittain toistasataatuhatta kuutiota rakennusmateriaalia.

Paikalla tuntikausia päivystäneen palomestarin mukaan palon sammuttamisessa oli vaikeinta se, ettei rakennukseen voinut mennä sisälle sortumisvaaran takia. Tehtaassa oli ilmeisesti myös kaasupulloja ja säiliöitä, jotka räjähtelivät palon aikana.

Lähistön asukkaita kehotettiin pitämään ikkunat kiinni, vaikka suuri osa kuumasta savusta nousi patsaana yläilmoihin. Tapahtumapaikalla oli enimmillään 15 yksikköä Hämeestä ja Uudeltamaalta.

Päivystävä palomestari arvioi lauantaina iltapäivällä, että viimeisiä palopesäkkeitä sammutettaisiin vielä usean tunnin ajan. Sammutuksen jälkeistä vartiointia oli hänen mukaansa jatkettava vielä huomennakin.

Palo katkaisi lähistön junaliikenteen

Tehdasrakennuksen palo haittasi junaliikennettä varhaisaamusta pitkälle iltapäivään, kun rakennuksen vieressä kulkevan radan liikenne katkaistiin turvallisuussyistä.

VR:stä kerrottiin, että tulipalo voi pahimmillaan sulattaa ajolankoja tai siitä voi lentää kipinöitä tavarajunan herkästi syttyvään lastiin. Myös tehdasrakennuksen sortumisvaara oli iso riski.

Joitakin Lahden ja Riihimäen välillä kulkevia junia korvattiin linja-autoilla. Osa Riihimäen suuntaan pyrkivistä matkustajista ohjattiin oikoradan kautta kulkeviin juniin.

(MTV3 - STT)

Katso Siina Repon raportti Hausjärveltä (Kymmenen uutiset 9.7.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.