Mainos

Hävittäjäharjoituksen suuntaan aikovan laivan lupia selvitellään

Hävittäjäharjoituksen suuntaan aikovan Nikolay Trubyatchinsky -nimisen aluksen lupia selvitellään.   

Rajavartiolaitoksen mukaan alus on Naantalin satamassa, mutta on ilmoittanut seuraavaksi satamaksi Porin. Ilmavoimat harjoittelee Ruotsin ja Yhdysvaltain ilmavoimien kanssa Porin edustalla Selkämerellä sijaitsevalla alueella.  

Aluksen lippuvaltio on Panama, mutta nimi viittaa Venäjään.  

-Viranomaisselvitys on käynnissä siitä, onko aluksella kaikki tarvittavat luvat Suomeen tuloon sekä mahdolliseen toimintaan täällä, kertoo Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentaja Tomi Kivenjuuri.  

Jos kyse on valtion aluksesta, tarvitsee se Kivenjuuren mukaan alusluvan. Myös tutkimustoimintaa harjoittavilta aluksilta vaaditaan omat lupansa. Kivenjuuri kertoo, että laiva on tullut viime viikon lopulla Suomeen ja sen tulo on ollut tiedossa.  

-Varmistamme vain, että kaikki on kunnossa.  

Asiasta uutisoi aiemmin keskiviikkona Yle.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.