Mainos

Hazard pyysi anteeksi

Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazard pyytää tämänpäiväisessä kolumnissaan anteeksi "kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi". Hazard jatkaa Halme-kolumnin aiheiden käsittelyä myös uudessa kolumnissaan. Hän muotoilee asian toisin ja pukee sen lukuisten kysymysten muotoon. Kysymysmerkkejä on ainakin 27.

Viime viikolla julkaistun ja kohun nostattaneen kolumnin oli tarkoitus olla mediakritiikkiä, kertoo kirjoittaja. Moni on kuitenkin kokenut viimeviikkoisen kolumnin mediakritiikin sijasta edesmenneen Tony Halmeen kunnian loukkaamiseksi.

Kolumni poiki yli 120 kantelua Julkisen sanan neuvostoon ja poliisillekin siitä on tehty tutkintapyyntöjä. JSN käsittelee asian aikanaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.