Mainos

Heihin naisten väkivalta kohdistuu

Naisten väkivalta kohdistuu useimmiten läheisiin, kuten puolisoon tai lapsiin, ja se tapahtuu yleensä kotona, kirjoittaa Duodecim-lehti.

Naisten tekemästä väkivallasta suuri osa jää piiloon, koska miehet voivat hävetä uhriuttaan enemmän kuin naiset.

Naisten ja miesten väkivaltaa yhdistävät varhain alkanut huono-osaisuus ja päihteiden runsas käyttö. Naisten tekemiin parisuhdehenkirikoksiin on todettu liittyvän enemmän itsepuolustustekijöitä kuin miehillä.

Henkirikoksiin syyllistyneillä naisilla on miehiin verrattuna harvemmin taustallaan aiempaa rikollisuutta. Sen sijaan naiset olivat yrittäneet aiemmin itsemurhaa ja he olivat olleet psykiatrisessa hoidossa miehiä useammin.

Naisten osuus henkirikostuomioista on kasvanut samalla kun naisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.