Mainos

Heikko talouskasvu pitää nuoret miehet työttöminä

Matalasuhdanne näkyy tuoreen tutkimuksen mukaan erityisesti nuorten miesten työttömyytenä.

Talouden ja työllisyystilanteen heikentyminen näkyvät tuoreen tutkimuksen mukaan ensimmäisenä nuorten työllisyydessä. Matalasuhdanteesta kärsivät erityisesti nuoret miehet, jotka näyttävät jäävän naisia useammin ilman töitä.

Nuorisoasiain neuvottelukunnan Mitä nuoret tekevät? -raportin mukaan irtisanomisten määrä on kuluneen vuoden aikana lisääntynyt etenkin 25-29-vuotiaiden miesten kohdalla. Syynä sukupuolieroon on se, että suhdannekäänteet näkyvät herkästi miesvaltaisella yksityisellä sektorilla, mutta hitaammin naisvaltaisella julkisella sektorilla.

Sukupuolten erilainen työllisyyden muutos näkyy selvästi kesästä 2001 kesään 2002 ulottuvalla jaksolla. Alle 20-vuotiaiden miesten työttömyysaste kohosi 3,1 prosenttiyksikköä, kun naisten työttömyys nousi yhden prosenttiyksikön. Myös 20-29-vuotiaiden miesten työttömyys on kääntynyt hienoiseen nousuun, kun naisten työttömyys on edelleen alentunut.

Tampereen yliopiston tutkijan Simo Ahon tekemä raportti perustuu laajaan Tilastokeskuksen kuukausittain toteutettavaan työvoimatutkimukseen. Siitä käy ilmi, että juuri nuoret ovat suhdannevaihteluissa työmarkkinoiden joustava elementti.

Opiskelu selittää nuorimpien työttömyyttä

Vuodesta 2000 hidastunut talouskasvu on pysäyttänyt myös työllisyyden paranemisen. Nuorten osalta tämä näkyy siten, että kuluneen vuoden aikana alle 20-vuotiaiden työttömyysaste oli 30,7 prosenttia ja 20-24-vuotiaiden 15,9 prosenttia. 25-29-vuotiaiden 9,8 prosentin työttömyys vastaa jo lähes yleistä työttömyysastetta.

Nuorimmassa ikäryhmässä työttömyysaste oli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Muissa ikäryhmissä työttömyyden kehitys on eriytynyt sukupuolten mukaan.

Nuorimpien työttömyyslukuihin vaikuttaa etenkin Suomessa yleinen opiskelijoiden työssäkäynti. Nuorimmassa ikäluokassa valtaosa työttömyydestä on opiskelijoiden työttömyyttä. Sen sijaan yli 20-vuotiaiden työttömyyden kasvu ei johdu opiskelijoiden työnsaantimahdollisuuksien vaihtelusta, vaan päätoimisesti työmarkkinoilla olevien nuorten tilanteen vaikeutumisesta. Nuorten työttömyys johtuu varsin harvoin vakituisen työsuhteen päättymisestä.

Epätyypilliset työsuhteet edelleen yleisiä

Työttömyysjaksot ovat nuorilla melko lyhyitä. Vuonna 2001 nuorten työttömyyden keskimääräinen kesto aleni vielä kuukaudella. Alle 20-vuotiaiden työttömyys kesti keskimäärin kaksi kuukautta ja 20-24-vuotiaiden neljä kuukautta.

25-29-vuotiaiden miesten työttömyyden keston keskiarvo oli 10 kuukautta ja naisten viisi kuukautta. Joka neljäs 25-29-vuotias työtön mies oli ollut työttömänä yli vuoden. Ilmeisesti syynä tähän eroon on se, että ikäryhmän naiset tekevät olennaisesti miehiä useammin ns. pätkätöitä.

Nuorimmassa ikäryhmässä osa- ja määräaikaiset työsuhteet ovat sen sijaan yhtä yleisiä sekä miehillä että naisilla. Yli 20-vuotiaat nuoret miehet ovat työllistyneet selvästi naisia useammin vakinaiseen kokopäivätyöhön. Ikäryhmässä 25-29 miehistä määräaikaisten osuus oli 19 prosenttia ja naisista 35 prosenttia.

Osa-aikatyössä oli vuonna 2001 alle 20-vuotiaista miehistä 44 prosenttia ja naisista 65 prosenttia. 20-25-vuotiaissa naisten osa-aikatyön osuus (36 prosenttia) oli kaksi kertaa korkeampi kuin miesten. 25-29-vuotiaiden ikäluokassa ero oli kolminkertainen (17 ja 6 prosenttia). Vanhimmassa ikäryhmässä 41 prosenttia naisista kertoo tekevänsä osa-aikatyötä, koska kokoaikatyötä ei ole tarjolla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.