Mainos

Heinäluoma: Hallitus jäi veronalennusten vangiksi

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma perää hallitukselta rahaa työllisyyden hyväksi. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on todennut ennakkoon, että uusia veroratkaisuja ja elvytystoimia ei ole luvassa. Kataisen mukaan hallitus keskittyy nyt etsimään keinoja uuden kasvun luontiin ja julkisen talouden tasapainottamiseen.

- Nykyiset työpaikat on kyettävä säilyttämään ja on luotava uusia. Budjetin liikkumatila on käytettävä työllisyyden hyväksi, jos tätä ei tehdä niin sitten edessä on aleneva verotulojen kehitys ja sitten joudutaan leikkausuraan, Heinäluoma toteaa MTV:n Huomenta Suomessa.

Heinäluoman mukaan Suomen olisi jatkettava talouden elvytyssatsauksia. Heinäluoma toteaa Suomen elvytysten olleen tähän mennessä ennätyssuuria veronalennuksia, jotka eivät kuitenkaan ole näkyneet kulutuksessa. Veronalennuksia joudutaan hänen mukaansa peruuttamaan ensi vaalikaudella.

- Veronalennukset rahoitetaan velanotolla tällä hetkellä, se on ollut tilanne jo kahden vuoden ajan ja tätähän on kritisoinut muun muassa OECD.

- Meidän niin sanottu elvytys on ollut vuoden 2007 veronalennusten toteuttamista. Hallitus teki suuren virheen kun löi lukkoon erittäin suuren veronalennusohjelman, jonka vangiksi se jäi. Se ei ole auttanut työllisyyteen koska rahaa ei ole käytetty suoriin työllisyystoimiin, Heinäluoma kritisoi.

Kansa maksaa

Heinäluoma kertoo kuulleensa, että valmisteilla on vielä yksi suuri veronalennus, joka liittyy yritysveron laskuun ja jonka arvo on 500-800 miljoonaa euroa.

- Kaikki nämä tulevat tavallisen veronmaksajan ja eläkkeensaajan maksettavaksi, hän muistuttaa.

Hallituksen työllisyyslisäbudjetti kohdistuu lähinnä nuoriin, mutta tulee Heinäluoman mukaan noin vuoden myöhässä.

- Nyt on useita paikkakuntia, joissa nuorten työttömyys on räjähtänyt käsiin. Esimerkiksi Tampereella nuorten työttömyys on kasvanut vuodessa 50 prosentilla.

Sosiaaliturvan tai julkisten palveluiden leikkaamisesta ei Heinäluoman mielestä tarvitsisi keskustella mikäli rahaa laitettaisiin suoriin työllisyystoimiin.

Katso SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman haastattelu (Huomenta Suomi 23.3.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.