Mainos

Heinäluoma: Hallitus petti lupauksensa

SDP arvostelee hallitusta riittämättömistä panostuksista liikenteeseen ja terveydenhoitoon. Puolueen puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan hallitus petti aiemmat lupauksensa muun muassa liikenneinvestointien rahoituksesta. Heinäluoma sanoo tiedotteessaan, että pääkaupunkiseudulle ja koko maalle tärkeiden hankkeiden rahoitusvastuusta lipsuminen vaarantaa valtion yleisen luotettavuuden sopimuskumppanina.

Hallituksen kehysriihessään tekemät linjaukset eivät demareiden mielestä vastaa maailman taloustilanteen muutoksiin mitenkään. Talousnäkymien heikentyessä Suomessa tulisi huolehtia kotimarkkinoista. SDP:n mielestä hallituksen tulee mm. perääntyä suunnitelmistaan nostaa päivähoitomaksuja ja muita kunnallisia asiakasmaksuja.

Uutta rahoitusta ei nyt ole luvassa myöskään vanhustenhoidon tai koulun tarpeisiin. Kuntien velkaantuminen tulee demareiden arvion mukaan jatkumaan lähivuosina.

Ay-liike jäi kaipaamaan koulutusta ja veroalea

Palkansaajakeskusjärjestöt katsovat hallituksen laiminlyöneen kehyspäätöksessään koulutuksen. SAK:n mielestä etenkin aikuiskoulutus on unohdettu. Tuki vain yliopistosektorille ei järjestön mielestä tee Suomesta vielä korkean osaamisen maata. Avainkysymys olisi nostaa koko työikäisen väestön osaamistasoa.

Kehysriihessä ei SAK:n mukaan tullut myöskään selviä linjauksia sosiaaliturvan ja muutosturvan kehittämiseksi.

Korkeasti koulutettujen etujärjestö Akava on tyytyväinen yliopistojen rahoituksen kohentamiseen, vaikka se pitää lisäystä riittämättömänä. Se jäi kaipaamaan myös palkansaajien verotuksen keventämistä.

Akava muistuttaa kannanotossaan hallituksen lupauksesta keventää tuloverotusta vaalikauden aikana yhteensä 1,1 miljardilla eurolla ja mahdollisesti enemmänkin. Nyt päätöksiä siirrettiin tuonnemmaksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.